Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Samanarvoinen työ –hanke kehittää töiden vaativuuden arviointia

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.6.2021 11.49
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt hankkeen, joka tutkii ja kehittää töiden vaativuuden arviointia palkkatasa-arvon näkökulmasta. Hallitusohjelmaan kytkeytyvä ”Samanarvoinen työ” –hanke selvittää, mitä vaativuuden arviointiperusteita erilaisissa palkkausjärjestelmissä käytetään ja mitä ne tarkoittavat samapalkkaisuuden kannalta. Tämän pohjalta tarkastellaan mahdollisuuksia nykyistä yhtenäisempiin arviointikriteereihin, jotka tukisivat samapalkkaisuuden edistämistä töissä, jotka ovat keskenään yhtä vaativia.

Tasa-arvolain mukaan samaa tai samanarvoista työtä tekeville on maksettava samaa palkkaa. Eduskunta on edellyttänyt, että valtioneuvosto pyrkii kehittämään menetelmän, jolla töiden vaativuutta eli samanarvoisuutta on mahdollista vertailla myös eri toimialojen välillä. Hankkeen tulosten pohjalta tehdään tähän liittyen johtopäätöksiä ja suosituksia.

Teoriasta käytäntöön työpaikoilla järjestettävissä piloteissa

Tutkimus- ja kehittämishanke Samanarvoinen työ (maaliskuu 2021- marraskuu 2022) tarkastelee työn vaativuuden arviointia ja samanarvoista työtä Suomen lainsäädännön ja EU-oikeuden, alan kirjallisuuden sekä keskeisten työ- ja virkaehtosopimusten palkkausjärjestelmien näkökulmasta. Lisäksi hankkeessa tutkitaan, miten käytössä olevat palkkausjärjestelmät ja niiden soveltamistavat tukevat samapalkkaisuutta. Tavoitteena on myös selvittää, miten palkkausjärjestelmiä ja työn vaativuuden arviointivälineitä voidaan kehittää edelleen tukemaan samapalkkaisuuden ja samanarvoisen työn toteutumista.

Hankkeen oikeudellisen osion tarkoituksena on kartoittaa ja arvioida samapalkkaisuutta koskeva oikeuskäytäntö. Työ- ja virkaehtosopimusten tarkastelu kartoittaa eri työehtosopimuksissa olevia vaativuuden arviointikriteerejä ja soveltamisohjeita. Hankkeeseen kuuluu myös käytännön kehittämisosio pilottiorganisaatioissa. Syksyllä 2021 alkavassa osiossa tarkastellaan pilottiorganisaatioissa käytössä olevia työn vaativuuden arviointivälineitä ja niiden toimivuutta palkkatasa-arvon näkökulmasta sekä toteutetaan organisaatiokohtaisesti räätälöitäviä kehittämistoimenpiteitä.

Mandatum Lifen palkitsemispalvelut vastaa hankkeen kokonaisuudesta yhteistyökumppaneinaan varatuomari Harri Hietala/ Työelämän sopimus- ja lakipalvelu Sopla Ky ja yliopettaja, TkT Johanna Maaniemi/Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy.

Yhteydenotot:

Sosiaali- ja terveysministeriö: Outi Viitamaa-Tervonen, projektipäällikkö, p. 0295163230, [email protected] 

Mandatum Life Palvelut Oy: TkT Sini Jämsén, hankkeen projektipäällikkö, johtava palkitsemiskonsultti, p. 050 3006578, [email protected]

 
Sivun alkuun