Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa kuntia kotiin annettavista palveluista koronavirustilanteessa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 31.3.2020 16.30
Tiedote 70/2020

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut kunnille ja kuntayhtymille ohjeen koskien kotiin annettavia palveluja koronavirustilanteessa.

Ohjeistusta pitää noudattaa erityisesti yli 70-vuotiaan, vammaisen, pitkäaikaissairaan tai muuhun riskiryhmään kuuluvan henkilön kotona toteuttavissa palveluissa. Se koskee soveltuvin osin myös riskiryhmiin kuuluvien lasten ja nuorten kotiin annettavia palveluja.

Ohjeistuksen perustana on tartuntatautilain (1227/2016) velvoite ryhtyä tartuntojen leviämisen estämiseen ja vähentämiseen liittyviin toimenpiteisiin. 

Kotihoidon työntekijöiden pitää antaa asiakkaille ohjausta hygienia-asioissa ja viruksilta suojautumisessa. Omaisille ja läheisille on annettava selkeä ohjeistus ja tiedotettava hygieniasta sekä toimenpiteiden sisällöstä ja syistä.

Kuntien laadittava tilanteesta toimintaohjeet omaishoitajille ja henkilökohtaista apua saaville ja varmistettava, että omaishoidon ja henkilökohtaisen avun varassa olevien henkilöiden hoito ja apu jatkuvat, vaikka omaishoitaja, omaishoidossa oleva henkilö, avustettava tai avustavat henkilöt sairastuisivat koronavirusinfektioon. 

Asiakasta suojataan koronavirustartunnalta

Työnantajan velvollisuutena on antaa henkilökunnalle selkeä ja tarkoituksenmukainen ohjeistus tartunnan torjunnassa noudatettavista toimenpiteistä. 

Kotihoidossa on käytettävä koronavirusepidemian aikana hengityssuojainta asiakkaan suojaamiseksi mahdolliselta henkilökunnan kantamalta taudilta. Terveiden ja oireettomien asiakkaiden kanssa voidaan käyttää kertakäyttöistä kirurgista suu-nenäsuojusta tai kertakäyttöistä kankaista suojainta, esimerkiksi huivia. Samalla tavalla on toimittava riskiryhmiin kuuluvien vammaisten henkilöiden henkilökohtaisessa avussa. Ohje koskee tältä osin myös tehostettua palveluasumista.

Kankaista suojainta käytetään vain kerran, ja se pestään tai hävitetään käytön jälkeen. Kankaisten suojamien käytöstä ja desinfioinnista on annettava henkilökunnalle ohjeet. 

Hengitystieinfektioon sairastunutta potilasta hoidettaessa sekä henkilökohtaisen avun saajaa avustettaessa on käytettävä kirurgista suu-nenäsuojusta, suojakäsineitä sekä suojatakkia tai esiliinaa. Henkilöstön on kaikissa tilanteissa kiinnitettävä tehostetusti huomiota mahdollisen koronavirustartunnan havaitsemiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lisätietoja:

Iäkkäiden palvelut: Neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, [email protected]
Vammaispalvelut: Lakimies Kirsi-Maria Malmlund, [email protected] 
Omaishoito: Neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina, [email protected] 

 
Sivun alkuun