Hyppää sisältöön

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen ulkoisen arvioinnin

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2023 11.11
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen ulkoisen arvioinnin. Arvioinnin tavoitteena on tuottaa ulkopuolinen ja riippumaton arvio uudistuksen lainsäädäntöprosessin ja kansallisen toimeenpanon tuen onnistumisesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen ulkoisen arvioinnin toimittajaksi valikoitui kilpailutuksen perusteella Owal Group Oy ja hankinnan arvo on 165 000 euroa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistus toteutettiin osana pääministeri Rinteen ja Marinin hallitusohjelmaa. Kyseessä on historiallisen suuri uudistus, jonka vaikutukset ulottuvat kaikkiin suomalaisiin ja Suomessa asuviin. Järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueille on hyvä pysähtyä tarkastelemaan tehtyä työtä ja arvioimaan sen eri vaiheita lainsäädäntöprosessista toimeenpanoon. 

Arviointi valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä sisäministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa. Arvioinnissa tarkastellaan lainsäädäntöprosessin ja hyvinvointialueille tarjotun toimeenpanon tuen onnistumista. Arvioinnissa ei tarkastella hyvinvointialuekohtaisesti hyvinvointialueiden toimeenpanon onnistumista. Arviointityön loppuraportti julkaistaan keväällä 2024. 

Ohjausryhmä seuraa arvioinnin etenemistä 

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti erillisen ohjausryhmän seuraamaan ja ohjaamaan arviointia. Ohjausryhmässä on asiantuntijoita sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi sisäministeriöstä ja valtiovarainministeriöstä. Ohjausryhmän jäsenet pyydettiin nimeämään siten, etteivät he ole olleet itse aktiivisesti mukana uudistuksen valmistelussa. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii strategiajohtaja Pasi Pohjola sosiaali- ja terveysministeriöstä. 

Lisätietoja:                        

erityisasiantuntija Antti Kuopila, STM, p. 0295 163 516, antti.kuopila(at)gov.fi
neuvotteleva virkamies Teija Mankkinen, SM, p. 050 456 4705, teija.mankkinen(at)gov.fi
neuvotteleva virkamies Antto Korhonen, VM, p. 0295 530 547, antto.korhonen(at)gov.fi
strategiajohtaja Pasi Pohjola, STM (ohjausryhmään liittyvät kysymykset), p. 0295 163 585, pasi.pohjola(at)gov.fi