Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaaliturvan kokonaisuudistus käynnistyy - komitean puheenjohtajaksi Pasi Moisio

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2020 7.46
Tiedote
Pasi Moisio hymyilee kameralle puolikuvassa.

Hallitusohjelmaan kirjattu sosiaaliturvan kokonaisuudistus käynnistyy keväällä 2020. Uudistusta valmistelemaan perustetaan parlamentaarinen komitea, jonka toimikausi kestää kevääseen 2027 saakka.

Komitean puheenjohtajaksi on kutsuttu Pasi Moisio. Moisio on sosiaalipolitiikan tutkimusprofessori ja ohjelmajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

Komitean muut jäsenet edustavat kaikkia eduskuntapuolueita sekä alan tutkimuslaitoksia ja järjestöjä. Sosiaali- ja terveysministeriö lähettää lähipäivien aikana jäsenten nimeämisestä pyynnöt näille organisaatioille.

”Sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on ihmisen näkökulmasta nykyistä selkeämpi ja toimivampi järjestelmä, joka mahdollistaa työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen muuttuvissa elämäntilanteissa”, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen. ”Uudistamisessa keskeistä on sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja toimeentulon turvaaminen sosiaalisten riskien kohdatessa.”

Komitean puheenjohtaja Pasi Moisio uskoo pitkäjänteisen komiteatyön hyötyihin: ”Monimutkaiset järjestelmät täytyy uudistaa vaiheittain, pitkän aikavälin vaikutukset ymmärtäen. Tutkimusperusteisessa komiteatyössä pystymme etsimään ratkaisuja tosiasioihin perehtymällä, tuomalla esiin eri näkökulmat ja keskustelemalla rakentavasti ristiriidoista. Komitean ensimmäinen tehtävä on löytää riittävä yhteisymmärrys sosiaaliturvan nykytilasta ja ratkaistavista ongelmista. Sen pohjalta laaditaan tiekartta sosiaaliturvan uudistukselle.”

Ministeri Aino-Kaisa Pekosen mediatilaisuus sosiaaliturvauudistuksesta pidetään perjantaina 14.2.2020 klo 9.30. Tilaisuutta on mahdollisuus seurata verkkolähetyksenä. 

Mediatilaisuuden verkkolähetys 

​Verkkolähetys käynnistyy tilaisuuden alkaessa.

Lisätietoja:

viestintäasiantuntija Tuulia Nieminen, p. 0295 163 635
johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085
tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228
erityisavustaja Juho Orjala, p.  0295163424

 
Sivun alkuun