Hyppää sisältöön

Sote-neuvottelukunnan työ päättymässä – siirtymäajan jälkeen aloittaa hyvinvointialueneuvottelukunta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2024 14.58
Uutinen
Kuvassa ovat kävelyllä olevat lapsi ja nainen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta kokoontui 12. joulukuuta vuoden viimeiseen kokoukseensa. Samalla ollaan siirtymässä kokonaan uuteen vaiheeseen, kun nykyisen neuvottelukunnan työtä jatkaa ensi vuonna työnsä aloittava uusi hyvinvointialueneuvottelukunta.

Neuvottelukunnan puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi avasi kokouksen toteamalla, että hyvinvointialueiden ohjauksellinen yhteistyö saa ensi vuonna uusia muotoja. Valtiovarainministeriö viimeistelee parhaillaan asetusta hyvinvointialueneuvottelukunnasta. Asetus on valtioneuvostossa hyväksyttävänä vielä tämän vuoden puolella, ja se tulisi voimaan vuoden alussa. 

Hyvinvointineuvottelukunta yhdistää aloittaessaan kolme nykyistä neuvottelukuntaa ja tiivistää hyvinvointialueiden vuorovaikutuksellista ohjausrakennetta. Hyvinvointialueiden edustus säilyy myös uudessa neuvottelukunnassa.

Niemi totesi, että sote-neuvottelukunta kokoontunee kuitenkin vielä kertaalleen, sillä jonkinlainen siirtymäaika tarvittaneen uuden neuvottelukunnan työn käynnistämiseksi.

Hyvinvointialueneuvottelukunta toimii jatkossa valtiovarainministeriön vetovastuulla, mutta tiiviissä yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön kanssa. Muutos perustuu siihen, että hyvinvointialueiden ohjauksen koordinaatiosta vastaa valtiovarainministeriö.

Lisätiedot:

sote-neuvottelukunnan pääsihteeri, erityisasiantuntija Timo Ukkola, VM, p. 0295 163 333