Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM: kuntien turvattava perustason sosiaali- ja terveyspalvelut ja tuettava heikoimmassa asemassa olevia poikkeusoloissa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2020 14.55
Tiedote 62/2020

Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kunnille ja kuntien kautta edelleen omille yksiköilleen ja alueensa yksityisille palveluntuottajille ohjeet muun muassa erikoissairaanhoidosta, perustason terveydenhuollosta, ikääntyneiden palveluista, lastensuojelusta ja toimeentulotuen käsittelyn turvaamisesta poikkeusoloissa.

Kunnan asukkaiden välttämätön terveyden- ja sairaanhoito, toimeentulo ja huolenpito on varmistettava myös poikkeusoloissa.

Poikkeavilla toimenpiteillä pyritään hidastamaan taudin etenemistä Suomessa, jotta sairaalahoitoa vaativia ihmisiä olisi Suomessa yhtä aikaa mahdollisimman vähän. Erityisesti halutaan suojata yli 70-vuotiaita koronaviruksen tartuntariskiltä sekä varmistaa haavoittuvassa asemassa olevien palveluntarpeen arviointi, hoitoon ohjaus ja toimeentulo poikkeusoloissa.

Perusterveydenhuollon pitää toimia

Perusterveydenhuollon palvelujen hyvä ja riittävän laaja toiminta mahdollistaa sen, että erikoissairaanhoito pystyy epidemiatilanteessa hoitamaan erikoissairaanhoidon potilaita. Siksi on tärkeää, että perusterveydenhuollossa toimintaa muutetaan vasta, kun infektiotilanne sitä edellyttää. 

Koronavirustartuntaan sairastuneita on alueittain vaihtelevasti. Potilaiden määrän ollessa maltillinen ja henkilökunnan ollessa töissä, perustason toimintoja ei pidä tarpeettomasti vähentää. Vaikka epidemia pitkittyisi, on terveydenhuollon palvelujen järjestäjän tarjottava myös ennaltaehkäisevää ja kiireetöntä hoitoa, jotta väestön terveys pysyy yllä.

Vaikeassa epidemiatilanteessa korostuu potilaiden kiireellisen hoidon ensisijaisuus. Kun terveyspalveluissa kiireellistä hoitoa joudutaan priorisoimaan, akuutissa tilanteessa kiireettömän hoidon tarjoamista voidaan harkitusti kohdentaa riskiryhmien hyvään hoitoon sekä potilaisiin, joilla on erityinen tuen tarve. Kiireetön hoito on kuitenkin aina annetta, jos ihmisen terveydentila sitä vaatii.
Sosiaali- ja terveydenhuollon mahdolliset työtehtävien uudelleen järjestelyt eivät saa vaarantaa tuen tarpeessa olevien henkilöiden turvallisuutta. 

Erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä on autettava

Poikkeusoloissa on kiinnitettävä erityistä huomiota erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden edun toteutumiseen. Myös helposti saavutettavista ohjaus-, neuvonta- ja tulkkauspalveluista on huolehdittava.

Lasten oikeudet ja etu turvattava

YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen sekä YK:n vammaissopimuksen velvoitteet velvoittavat myös poikkeusolojen aikana.

Lapsen oikeuksien ja lapsen edun toteutuminen pitää turvata mahdollisimman täysimääräisesti myös poikkeusoloissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon on tarjottava lapsille heidän tarvitsemansa hoiva ja huolenpito sekä suojattava heitä väkivallalta ja kaltoinkohtelulta.

Sosiaalihuollon asiakkaan hyvinvointiin huomiota

Jos asiakkaan tai perheen sosiaalipalvelujen tarve on jo aiemmin arvioitu kriittiseksi ja esimerkiksi kotipalvelu tai työtoiminta on välttämätön henkilön hyvinvoinnin tai toimeentulon turvaamiseksi, pitää palvelua jatkaa poikkeusolojen aikanakin kunnan arvion mukaisella tavalla. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että ihmisen hyvinvoinnin kannalta tarpeelliset avopalvelut turvataan.

Toimeentulotuen käsittely turvattava poikkeusoloissa

Kuntien ja Kelan on huolehdittavat mahdollisuuksien mukaan siitä, että toimeentulotuen eli viimesijaista toimeentuloa turvaavan etuuden käsittelyyn osoitetaan riittäviä voimavaroja. Kiireelliset toimeentulotukea koskevat hakemukset on syytä priorisoida sekä Kelassa että kunnissa.

Vierailukielto ympärivuorokautisen hoidon yksiköihin

Kuntia kehotetaan ohjeistamaan alueensa omat sekä yksityiset ympärivuorokautisen hoidon yksiköt tarvittavista torjuntatoimenpiteistä yksiköissä. Tärkein näistä on vierailukielto, joka on voimassa pois lukien tapauskohtaisesti arvioiden kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla. Ohje koskee sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköitä, kuten sairaaloita, hoitolaitoksia ja asumispalveluyksikköjä. 

Kielto tulee voimaan heti ja on tässä vaiheessa voimassa 13.4.2020 saakka.

Kotihoidossa suojataan asiakkaat

Kotihoidossa pyritään siihen, että sama(t) työntekijä(t) hoitavat samoja asiakkaita kotihoidossa tartuntatautiriskin minimoimiseksi. Samoin varmistetaan, että jokaiselle kotihoidossa olevalle asiakkaalle on nimetty omatyöntekijä. Kotihoidon asiakkaalla pitää olla tiedossaan puhelinnumero, johon voi ottaa yhteyttä. Kotihoidon henkilöstö suojautuu kerran käytettävillä hengitystiesuojaimilla. 

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Kirsi Kaikko, [email protected] (sosiaalihuollon yleiset asiat)
Lääkintöneuvos Katri Makkonen, [email protected] (perusterveydenhuolto)
Neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, [email protected] (ikääntyvien palvelut)
Neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala, [email protected] (lastensuojelu)
Neuvotteleva virkamies Susanna Rahkonen, [email protected] (toimeentulotuki ja kuntouttava työtoiminta)

 
Sivun alkuun