Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM tehnyt Huoltovarmuuskeskukselle (HVK) yhteensä viisi hankintaesitystä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2020 18.52
Tiedote

Koronavirustilanteessa suojavarusteiden kysyntä ja kulutus ovat olleet poikkeuksellisen suurta myös Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö on toistaiseksi kevään 2020 aikana tehnyt suojavarusteista, testausvälineistä ja laitteista Huoltovarmuuskeskukselle (HVK) yhteensä viisi erillistä hankintaesitystä.

Hankintaesitykset on tehty ajalla 12.2. – 6.4.2020

Sosiaali- ja terveysministeriö päätti 23.3.2020, että Huoltovarmuuskeskuksen varastoissa olevat materiaalit otetaan käyttöön. Lääkintämateriaalia ja suojaimia alettiin jakaa viiden yliopistollisen erityisvastuualueen eli ervan kautta.

Hankintaesityksiä tehdään tarpeen mukaan, etupainotteisesti ja suhteessa tilannekuvaan, jota kerätään sosiaali- ja terveydenalan toimijoilta erva-alueiden ja STM:n yhteistyönä. Huoltovarmuuskeskuksen lisäksi suojavarusteiden hankintoja omaan tarpeeseensa toteuttavat myös sosiaali- ja terveydenhuollon kentän toimijat suoraan.

Julkaisemme hankintaesityksistä kaikki ne tiedot, joita ei ole erikseen turvaluokiteltu.

Sosiaali-  ja terveysministeriön HVK:lle tekemät hankintaesitykset


12.2.2020 esitys: 

  • FFP3-luokan hengityssuojaimia 200 000 kpl
  • FFP2-luokan hengityssuojaimia 54 000 kpl
  • Suojavisiirejä 254 000 kpl
     

24.3.2020 esitys: 

  • Kirurgisia maskeja 10 milj. kpl
  • FFP2/FFP3-luokan hengityssuojaimia 1 milj. kpl
  • Suojavisiirejä 1 milj. kpl
  • Nitriilikäsineitä 10 milj. paria
  • Suojamyssyjä 10 milj. kpl
     

3.4.2020 esitys: 

  • Potilasvalvontamonitoreita 140 kpl
  • Tehoventilaattoreita 60 kpl

Lisäksi HVK:ta pyydettiin jatkamaan yhdessä viiden yliopisto-SHP:n logistiikkakeskusten kanssa lisähankintojen selvittämistä ja hankintatoimia. Tarpeet kohdistuvat erityisesti kirurgisiin maskeihin, FFP2/FFP3-suojaimiin, suojatakkeihin (tai vastaaviin), suojakäsineisiin ja laboratoriotestausvälineisiin.
 

6.4.2020 esitys: 

  • Erilaisia testaukseen liittyviä materiaaleja (reagensseja, testikittejä, testikitteihin liittyviä tarvikkeita ja näytteenottotarvikkeita) 
     

6.4.2020 esitys:

  • Kirurgisia maskeja 20 milj. kpl
  • FFP2/FFP3-luokan hengityssuojaimia 5 milj. kpl
  • Suojapukuja 1 milj. kpl
  • Suojakäsineitä (nitriitti tai lateksi) 20 milj. kpl

Huoltovarmuuskeskuksen hankintojen lisäksi materiaaliostoja sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin ovat tehneet ja tekevät edelleen myös kunnat ja sairaanhoitopiirit sekä yksityiset toimijat. 

Lisätietoja

Jaana Koski, hallintoylijohtaja, p. 0295 163 519, [email protected]

 
Sivun alkuun