Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM uudistaa sote-tiedonhallinnan ohjausta – kaksi uutta yhteistyöryhmää alueellisille toimijoille

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.1.2021 12.01
Tiedote 12/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan ohjausta. Osana uudistusta STM perustaa kaksi yhteistyöryhmää alueellisille toimijoille: valtakunnallisen sote-tiedonhallinnan neuvottelukunnan sekä valtakunnallisen sote-tiedonhallinnan ohjausryhmän.

Ohjausmallin uudistamisen tavoitteena on parantaa yhteistyötä ministeriön, alueellisten sote-toimijoiden ja keskeisten sidosryhmien välillä. Lisäksi tavoitteena on, että alueet ja muut keskeiset sidosryhmät pääsevät entistä paremmin mukaan päätöksentekoon ja tiedonhallinnan ohjauksen sisältöjen valmisteluun.

”Toimiva yhteistyö on tärkeää. Digitalisaation ja tiedonhallinnan hyödyt toteutuvat viimekädessä siellä, missä asiakas käyttää tarvitsemiaan palveluita eli alueellisissa julkisissa ja yksityisissä sote-palveluissa”, tietohallintopäällikkö Markku Heinäsenaho sanoo.

Uudet yhteistyöryhmät

Valtakunnallinen sote-tiedonhallinnan neuvottelukunta

Valtakunnallinen sote-tiedonhallinnan neuvottelukunta kokoontuu kahdesti vuodessa keskustelemaan sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeista ja tavoitteista sekä digitalisaation mahdollisuuksista niiden edistäjänä. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee vuosittain merkittäviä panostuksia valtakunnallisen digitaalisten ratkaisujen kehittämiseksi. Näiden panostusten vaikuttava kohdentuminen edellyttää keskustelua eri toimijoiden tarpeista. Neuvottelukuntaan kutsutaan mukaan perustettavien hyvinvointialueiden vastuuvalmistelijat sekä keskeiset kansalliset toimeenpanevat viranomaiset ja sidosryhmät.

Valtakunnallisen sote-tiedonhallinnan ohjausryhmä

Valtakunnallisen sote-tiedonhallinnan ohjausryhmä ohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan kansallista hankesalkkua (muun muassa Kanta-kehittäminen). Ryhmä käsittelee uusien hankkeiden hankesuunnitelmat sekä meneillään olevien hankkeiden tilannekatsaukset ja tarkastelee erityisesti merkittäviä poikkeamia ja riskejä. Ryhmään kutsutaan mukaan erityisvastuualueiden ja suurten kaupunkien tietohallintojohdon edustus sekä alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumin (AKUSTI) edustaja. Lisäksi ryhmässä ovat edustettuina keskeiset kansalliset toimeenpanevat viranomaiset sekä DigiFinland Oy.

STM lähettää alueiden toimijoille ja muille sidosryhmille erilliset kutsut osallistua ryhmiin.

Mikä sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan ohjaus?

Digitalisoituvassa yhteiskunnassa tiedonhallinnan kehittäminen on merkittävä uuden arvon lähde. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa toimialansa tiedonhallinnan yleisestä suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta sekä merkittävien valtakunnallisten hankkeiden rahoituksesta. Ministeriö päivittää vuosittain valtakunnallisen tiedonhallinnan kehittämispolut ja ohjaa niiden toimeenpanoa yhdessä alueellisten toimijoiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa. Ohjauksen tavoitteena on tukea alueellista digitalisaatiota ja edistää valtakunnallisen yhteistyön kautta saavutettavissa olevia hyötyjä.

Lisätietoa

tietohallintopäällikkö Markku Heinäsenaho, p. 0295 163 158, [email protected]
johtaja Minna Saario, p. 0295 163 146, [email protected]

 
Sivun alkuun