Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi mukaan EU:n yhteiseen rokotehankintaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 21.8.2020 13.09
Tiedote 191/2020

Suomi on jatkossa mukana sopimuksessa, joka liittyy EU:n yhteishankintaan koronavirusrokotteiden saamiseksi. Suomi ilmoitti asiasta 21. elokuuta EU:n komissiolle.

Komissio on 14. elokuuta ilmoittanut tehneensä lääkeyhtiö AstraZenecan kanssa ensimmäisen sopimuksen mahdollisen koronavirusrokotteen ostoista. Tämä sopimus on salainen, samoin kuin Suomen ilmoitukseen liittyvät asiakirjat. Tiedotusvastuu sopimuksista on komissiolla.

Sopimuksesta on pitkä matka väestön rokottamiseen

Suomen lähteminen mukaan sopimukseen on ensimmäinen askel pitkällä tiellä turvallisen ja tehokkaan rokotteen saamiseksi koko väestölle. Suomen tavoite on suojata rokotteilla koko väestö, kun rokotteita on saatavilla. 

EU:n yhteishankintaan liittyvien rokotteiden käytöstä päätetään erikseen, kun hankittaviksi sovittujen valmisteiden teho ja turvallisuus on arvioitu ja kukin valmiste on saanut myyntiluvan Euroopassa. Myyntiluvat antaa Euroopan lääkevirasto (EMA).

Suomi varautuu liittymään muihinkin komission jatkossa neuvottelemiin sopimuksiin useamman eri rokotevalmistajan kanssa eri teknologisia ratkaisuja hyödyntävien rokotteiden saamiseksi. 

Näin Suomi pyrkii hallitsemaan mahdollisia riskejä, joita voi syntyä, jos jokin uusista rokotteista osoittautuu teholtaan riittämättömäksi tai jos lääkeviranomainen arvioi rokotteen haittavaikutukset liian suuriksi saavutettavaan hyötyyn nähden. 

Suomi on myös ilmaissut kiinnostuksensa osallistua kansainväliseen rokotteiden yhdenvertaista saatavuutta edistävään COVAX-mekanismiin. Lopullinen päätös osallistumisesta tähän yhteistyöhön tehdään 31.8.2020 mennessä.

Rokoteaihioiden kehittämistyötä tehdään kiivaasti

Uuden koronaviruksen (SARS-CoV-2) aiheuttaman pandemian pysäyttäminen vaatii tämänhetkisen tiedon perusteella väestön laajamittaista rokottamista. Yhtään turvallista ja tehokasta rokotetta ei kuitenkaan vielä ole saatavilla vaan kaikki rokoteaihiot ovat vielä kehittämis- ja testausvaiheessa. 

Sopimuksia kuitenkin tehdään jo kehittämisvaiheessa, jotta voidaan rahoittaa rokotteiden tutkimusta ja tuotantokapasiteetin rakentamista ja varmistaa onnistuneiden rokotteiden saatavuus mahdollisimman nopeasti. Tutkimustyö rokotteiden kehittämiseksi ja tuotantokapasiteetin vahvistamiseksi jatkuu tiiviinä eri puolilla maailmaa. Suomessa kehittämistyötä tehdään kahden rokoteaihion parissa.

Maailmanlaajuisesti kehitteillä on yli 200 seitsemää eri tyyppiä olevaa rokoteaihiota, joissa hyödynnetään uusia teknologioita. Koronavirusrokotteen kehittämistyötä ja tuotantoa pyritään maailmanlaajuisesti nopeuttamaan kaikin tavoin. 

Yleensä turvallisen ja tehokkaan rokotteen kehitystyö vie useita vuosia, ja vain osa onnistuu. Epäonnistumisen riskit ovat suuret, ja tästä syystä on todennäköistä, että suuri osa nyt kehitettävistä rokotteista ei saa myyntilupaa.  

Lisätietoja:

Ylijohtaja Päivi Sillanaukee, [email protected]
Kansliapäällikkö Kirsi Varhila, etunimi.sukunimi@stm.fi

 
Sivun alkuun