Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hanna Korhonen:
Tatuointi – ikuinen ystävä?

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 25.1.2019 10.44
Kolumni

Menneessä maailmassa tatuointi oli harvan 18 vuotta täyttävän lahjalistan kärjessä. Toisin on nyt, sillä yhä useampi nuori kiiruhtaa heti täysi-ikäiseksi tultuaan tatuointistudioon.

Moni vanhempikin haluaa pysyvän kuvan iholleen esimerkiksi juhlistaakseen jotain merkkitapahtumaa tai ihan muuten vain. Eurooppalaisista noin 12 %:lla on tatuointi, joissakin maissa tatuointien arvellaan koristavan jopa kolmasosaa nuoremmista ikäluokista.

Tatuointien yleisyydestä Suomesta ei ole tilastotietoa, mutta niiden suosio näyttää jatkuvan. Yhä useammalla tatuoidulla on lisäksi monta tatuointia, jotka voivat peittää suuren osan ihoa. Tatuointiväreille altistuminen lienee siis meilläkin yhä kasvussa, varsinkin jos mukaan lasketaan erilaiset kosmeettiset tatuoinnit (microblading, permanent make-up). 

Pahimmassa tapauksessa tatuoinnista on hankkiuduttava eroon

Ovatko tatuoinnit sitten turvallisia? Ainoa oikea vastaus taitaa tässäkin olla, että sitä ei kukaan täysin tiedä. Kaikki tatuoidut eivät tietenkään välttämättä koe minkäänlaisia – ainakaan äkillisiä – terveyshaittoja tatuoinnin vuoksi. Joillekin ikikuvasta voi kuitenkin tulla terveysriesa, josta on pahimmassa tapauksessa hankkiuduttava eroon.

Tulehdukset ja allergiset reaktiot ovat tyypillisimpiä tatuointien aiheuttamia terveysongelmia. Niiden määrästä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa, koska niitä ei erikseen tilastoida terveydenhuollon järjestelmissä. Tatuoinnissa käytettävien kemikaalien pitkäaikaisista terveysvaikutuksista on tutkittua tietoa toistaiseksi vieläkin vähemmän. 

Tatuointiväreissä on sellaisiakin väriaineita, joiden käyttö kosmetiikan ainesosina on jo aikaa sitten kielletty

Tatuointivärit sisältävät usein tismalleen samoja väriaineita kuin kosmetiikka, mutta niille ei vaadita minkäänlaista turvallisuusselvitystä ennen värin nakuttamista ihon sisään. Kosmetiikkavalmisteille taas on tehtävä kattava toksikologista ammattitaitoa edellyttävä turvallisuusselvitys ennen niiden pääsyä markkinoille ja kuluttajien ihon pinnalle. Tällä hetkellä tatuointiväreissä on lisäksi sallittua käyttää sellaisiakin väriaineita, joiden käyttö kosmetiikan ainesosina on jo aikaa sitten kielletty. Kemikaalivalvonnan yhteydessä on valitettavasti löytynyt myös lainsäädännön vastaisia tatuointivärejä. 

Tatuointivärien sääntely onkin todettu EU-tasolla riittämättömäksi. EU:n kemikaalilainsäädännön nojalla työstetään paraikaa tatuointivärejä koskevaa rajoitusta. Tatuointiväreissä käytettäviä pigmenttejä ja apuaineita halutaan tulevaisuudessa säännellä siten, että esimerkiksi pahimmat allergisoivat aineet kielletään tai niiden pitoisuutta rajoitetaan. Rajoitus astunee voimaan aikaisintaan vuonna 2020. 

Tatuointia palveluna valvotaan kuluttajaturvallisuuslainsäädännön nojalla. Suomessa ammattimaisten tatuoijien hygieeninen osaaminen lienee pääsääntöisesti hyvä. Kuluttajan tehtäväksi jäävä tatuoinnin ohjeiden mukainen ja huolellinen jälkihoito pienentää tulehdusriskiä. Vastuullisinkaan tatuoija ei kuitenkaan voi olla varma siitä, millaisia reaktioita tatuoinnissa käytettävät värit voivat asiakkaalle pahimmillaan aiheuttaa.

Tatuoinnin ottamista harkitsevan on vähintään syytä pohtia, onko omassa terveydentilassa jotain sellaista, minkä vuoksi kestokuvan hankkiminen ei olisikaan niin hyvä idea. Tatuointi kun voi olla paitsi ikuinen ilo, myös pysyvä harmi.  

Hanna Korhonen
neuvotteleva virkamies
sosiaali- ja terveysministeriö

 
Sivun alkuun