Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työryhmä ehdottaa muutoksia yrittäjän työeläketurvaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2019 13.11
Uutinen

Yrittäjien työskentelyn alivakuuttaminen ja siitä johtuva yrittäjän sosiaaliturvan alhainen taso on tunnistettu keskeisimmäksi ongelmaksi yrittäjien työeläkevakuuttamisessa, todetaan yrittäjän työeläketurvan kehittämistä pohtineen työryhmän loppuraportissa.

Yrittäjän työeläketurvan kehittämistä selvittänyt työryhmä julkaisi raporttinsa 13. maaliskuuta. Työryhmä ei ollut yksimielinen.

Työryhmän työn ensisijaisena tavoitteena on ollut vähentää alivakuuttamista ja tästä aiheutuvia haitallisia seurauksia. Yrittäjän työtulojen tulisi seurata nykyistä käytäntöä selkeämmin yrittäjän työpanoksen ja työskentelyn taloudellista arvoa. Näin YEL-vakuuttamisen tarkoitus turvata työuran aikaisen toimeentulon tason kohtuullinen säilyminen yrittäjän jäädessä eläkkeellä olisi saavutettavissa.

Työryhmä ehdottaa, että yrittäjän YEL-työtulon määrittelystä ja sen tason arvioinnista tulisi säätää laissa nykyistä täsmällisemmin. YEL-työtulon vahvistamisen lähtökohtana ja pääsääntönä olisi nykyistä lakia vastaavasti se palkka, joka kohtuudella olisi maksettava, jos yrittäjän yrittäjätoimintaa suorittamaan olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö. Lisäksi laissa säädettäisiin tarkemmin työpanoksen arvon määrittelyssä huomioon otettavista seikoista.

Työtulon arvioiminen tulisi toteuttaa eläkelaitoksissa mahdollisimman yhdenmukaisesti. Lisäksi työtulon arvioimisen tulisi olla yrittäjän kannalta helppoa ja ymmärrettävää. Nämä tavoitteet olisivat toteutettavissa kehittämällä sähköinen työtulon arvioimisen laskuri, jonka avulla pystyttäisiin luotettavasti arvioimaan työtuloja ja niiden vaihteluvälejä.

Työryhmä ehdottaa, että yrittäjän YEL-työtulon tasoja seurattaisiin yritystoiminnan jatkuessa nykyistä useammin. Työtulon säännöllinen tarkistaminen varmistaisi sen, että yritystoiminnan alkuvaiheessa mahdollisesti väärälle tasolle arvioitu ja vahvistettu työtulo ei jäisi pysyväksi.

Yrittäjän tiedonsaantia ehdotetaan turvattavaksi säätämällä laissa YEL-vakuutusten tarjoajan tiedonantovelvollisuudesta. Yrittäjän tulisi saada tarpeelliset tiedot YEL-vakuutuksen sisältämästä vakuutusturvasta, vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista. 

Työryhmä ehdottaa myös YEL:ssa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävän yrittäjätyön vakuuttamisen kehittämistä ns. tilapäisen työnantajan vakuutusta muistuttavalla vakuuttamistekniikalla.

Seuraavaksi työryhmän loppuraportti laitetaan lausuntokierrokselle. 

Lisätietoja

johtaja Hannu Ijäs, p. 0295 163248, [email protected]

hallitussihteeri Hanna Tossavainen, p 02951 63005, [email protected]

Työryhmän raportti: Yrittäjän työeläketurvan kehittäminen

 
Sivun alkuun