Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työterveyshuollon mahdollisuutta osallistua koronavirusrokotuksiin parannetaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2021 14.37
Tiedote 396

Kuntien on jatkossa selvitettävä alueellaan toimivien työterveyshuollon palveluntuottajien mahdollisuutta osallistua koronavirusrokotuksiin, jos se on tarpeen rokotusten viivytyksettömän tarjoamisen varmistamiseksi. Valtioneuvosto päätti torstaina 16.12. vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n muuttamisesta.

Asetuksen muutoksen tavoitteena on muun muassa vapauttaa kuntien rokotustoimintaan käytettyä resurssia muihin tehtäviin, edesauttaa tehosterokotusten mahdollisimman nopeaa toimeenpanoa sekä edistää rokotuskattavuutta työikäisen väestön keskuudessa.

Asetuksen muutoksella ei säädetä uusista tehtävistä kunnille tai työterveyshuollolle. Kunnalla on jo voimassa olevien säännösten mukaan järjestämisvastuu rokotusten järjestämisestä ja työterveyshuollolla on oikeus osallistua koronavirusrokotusten toimeenpanoon. Kuntalain mukaan kunta voi itse selvittää työterveyshuollon osallistumismahdollisuudet tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle. 

Asetus tulee voimaan 17.12.2021.

Lisätietoja:

hallitusneuvos Liisa Katajamäki, STM, [email protected]
neuvotteleva virkamies Eva Ojala, STM, [email protected] (sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset)

 
Sivun alkuun