Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömyysturvalain väliaikaisia poikkeuksia jatketaan vuoden loppuun

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.10.2020 14.09
Tiedote 258/2020

Palkansaajien toimeentuloa turvataan tilanteissa, joissa työllistyminen päättyy väliaikaisesti tai kokonaan. Myös työn vastaanottamista ja työvoiman alueellista liikkuvuutta tuetaan lakimuutoksilla.

Etuushakemusten käsittelyn kevennystä jatketaan

Työttömyysetuuden sovittelussa niin kutsuttua erityistä sovittelujaksoa ja siihen liittyvää laskennallista palkkaa ei sovelleta loppuvuoden aikana. Myös yritystulojen sovittelua yrittäjän omaan ilmoitukseen perustuen jatketaan. 

Työttömyysetuutta voidaan myös jatkossa maksaa laajennetusti ennakkona

Työttömyysetuutta voidaan väliaikaisesti edelleen maksaa hakemuksen perusteella ennakkona ilman päätöstä enintään kuudelta kuukaudelta tavanomaisen kahden kuukauden sijaan. 

Työttömyysturvan suojaosan korotusta jatketaan

Työttömyysetuuden suojaosan korotusta jatketaan 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa (279 eurosta 465 euroon neljän kalenteriviikon aikana) vuoden 2020 loppuun.

Liikkuvuusavustuksen matka-ajan edellytys pysyy lyhennettynä

Liikkuvuusavustusta voidaan edelleen väliaikaisesti maksaa kokoaikatyöhön, jos henkilön päivittäisen työhön liittyvän matkan kesto työsuhteen alkaessa ylittää kaksi tuntia nykyisen kolmen tunnin sijaan. Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa myös, jos henkilö muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia.

Tasavallan presidentti vahvisti lait 29.10.2020, ja ne tulevat voimaan 30.10.2020. Lait ovat voimassa vuoden 2020 loppuun.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Joni Rehunen, p. 029 516 3435

 
Sivun alkuun