Hyppää sisältöön

Useampi sotainvalidin puoliso pääsee jatkossa kuntoutukseen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 1.12.2016 13.42
Tiedote 223/2016

Kuntoutukseen pääsevien sotainvalidien puolisoiden joukko kasvaa. Aiemmin kuntoutukseen on voitu hyväksyä ne sotainvalidien puolisot, joiden vahingoittunut tai sairastanut aviopuoliso on kuollut vuoden 1961 jälkeen. Nyt tuo rajaus poistuu. Lisäksi kuntoutukseen oikeuttavaa edesmenneen aviopuolison työkyvyttömyysastetta lasketaan 40 prosentista 30 prosenttiin.

Muutosten arvioidaan laajentavan kuntoutukseen oikeutettujen joukkoa noin 750-800 uudella hakijalla.

Sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien avokuntoutuksen enimmäishintaa korotetaan 30 eurolla nykyisestä 870 eurosta 900 euroon kuntoutettavaa kohti. Kotikuntoutuksena annettavan avokuntoutuksen enimmäishintaa korotetaan 45 eurolla nykyisestä 1305 eurosta 1350 euroon kuntoutettavaa kohti.

Laitoskuntoutuksen pituus on enintään kaksi viikkoa ja päiväkuntoutusjakson pituus enintään 15 päivää. Valtiokonttori valitsee kuntoutettavat hakemusten perusteella.

Ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille myönnettävä rintama-avustuksen määrä nousee

Kertasuorituksena myönnettävän rintama-avustuksen määrä nousee 540 eurosta 590 euroon. Rintama-avustus voidaan myöntää Suomen sodissa vapaaehtoisina palvelleille ulkomaalaisille rintamasotilaille, jotka asuvat Viron tai entisen Neuvostoliiton alueella tai Suomessa.

Rintama-avustus myönnettäneen noin 60 henkilölle vuonna 2017.

Kumpikin asetus on voimassa 1.1.–31.12.2017.

Lisätietoja

hallitussihteeri Erkki Papunen, p. 0295 163 298