Uusi hallituksen esitys nikotiinipussien tiukemmasta sääntelystä eduskuntaan
Hallitus esittää eduskunnalle, että nikotiinipussit ja muut savuttomat nikotiinituotteet otettaisiin nykyistä kattavammin tupakkalain piiriin.
Eduskunta hyväksyi nikotiinipusseja koskevan tupakkalain muutoksen 9.10.2024, mutta hallitus esitti tasavallan presidentille, että lakimuutos jätetään vahvistamatta, koska nikotiinipussien sallittuja makuja koskeva sääntely olisi saattanut suosia yhtä yksittäistä yritystä.
Uusi hallituksen esitys perustuu makujen sääntelyä lukuun ottamatta eduskunnan aiemmin hyväksymään tupakkalakiin. Uusi luonnos hallituksen esitykseksi oli lausuntokierroksella 25.11.2024–20.1.2025.
Tavoitteena suojella erityisesti lapsia ja nuoria nikotiinipussien haittavaikutuksilta
Lakimuutoksen myötä nikotiinipussit ja muut savuttomat nikotiinituotteet otettaisiin nykyistä kattavammin tupakkalain piiriin. Esityksen tavoitteena on ehkäistä nikotiinipussien käyttöä nuorison keskuudessa sekä suojella erityisesti lapsia ja nuoria nikotiinipussien haittavaikutuksilta.
Ehdotetulla sääntelyllä pyritään kuitenkin siihen, että nikotiinipussit säilyisivät riittävän houkuttelevana vaihtoehtona laittomasti markkinoilla olevalle nuuskalle. Esityksellä halutaan myös ehkäistä laittomien nikotiinipussimarkkinoiden syntymistä.
Savuttomien nikotiinituotteiden nikotiinirajaksi säädettäisiin enintään 16,6 milligrammaa nikotiinia grammassa tuotetta. Savutonta nikotiinituotetta ei saisi myydä tai muutoin luovuttaa kuluttajalle valmiina annosyksikkönä, jonka paino on vähemmän kuin 0,5 grammaa tai enemmän kuin yksi gramma.
Esimerkiksi 0,5 gramman painoisessa nikotiinipussissa nikotiinia voisi olla enintään 8,8 milligrammaa ja yhden gramman pussissa 16,6 milligrammaa. Melko tyypillisessä 0,7 gramman pussissa nikotiinia saisi olla enintään hieman alle 12 milligrammaa.
Esityksessä ehdotetaan, että nikotiiniraja olisi sidottu tuotteen painoon, koska ehdotettu sääntely ei koskisi pelkästään nikotiinipusseja vaan myös irtonaisessa muodossa olevia savuttomia nikotiinituotteita. Ehdotettua nikotiinirajaa ei voida suoraan verrata niiden maiden sääntelyyn, joissa nikotiiniraja olisi pussikohtainen.
Tunnusomaiset tuoksut ja maut kiellettäisiin minttua ja mentolia lukuun ottamatta
Uudessa hallituksen esityksen luonnoksessa savuttomista nikotiinituotteista kiellettäisiin kaikki tunnusomaiset tuoksut tai maut lukuun ottamatta mentolin ja mintun makuja. Sallitut maut mainittaisiin laissa nimenomaisesti (niin sanottu positiivilista), jotta sääntely olisi selkeää ja sen soveltaminen ennustettavaa eikä sääntelyä voitaisi kiertää.
Sallittuja makuja rajoittamalla halutaan ennen kaikkea suojella lapsia ja nuoria tuotteisiin liittyviltä haitoilta. Ehdotetun rajauksen myötä kielletyiksi tulisivat muun muassa karkin, hedelmien ja marjojen maut, joita voidaan pitää erityisesti lapsille kohdennettuina.
Nikotiinirajaa ei ehdoteta laskettavaksi tätä alemmaksi eikä kaikkia tunnusomaisia tuoksuja tai makuja ehdoteta kiellettäväksi, jotta hallitusohjelman mukaisesti Suomessa myydyt nikotiinipussit säilyisivät riittävän houkuttelevana vaihtoehtona nuuskalle ja jotta nuuskaan ja nikotiinipusseihin liittyvää harmaata taloutta ja laitonta kauppaa voitaisiin torjua.
Nikotiinipussien hallussapito kiellettäisiin alle 18-vuotiailta
Nikotiinipusseille ehdotetaan pitkälti samanlaista sääntelyä kuin tupakka- ja nikotiinituotteille. Nikotiinipussien markkinointia ja myyntiä valvovat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja kuntien ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt, jotka voisivat periä valvonnan kustannusten kattamiseksi valvontamaksuja.
Vähittäismyyntipakkauksiin vaadittaisiin jatkossa suomen- ja ruotsinkieliset terveysvaroitukset ja pakkausten ulkoasu yhdenmukaistettaisiin (ns. plain packaging). Tuotteiden etämyynti kiellettäisiin ja tuotteiden maahantuontia rajoitettaisiin.
Tuotteiden muukin kuin elinkeinotoiminnassa tapahtuva myynti alle 18-vuotiaille kiellettäisiin. Lisäksi kaikkien tupakan vastikkeiden hallussapito ja maahantuonti kiellettäisiin alle 18-vuotiailta.
Tuotteiden vähittäismyynti säädettäisiin luvanvaraiseksi ja tukkumyynti ilmoituksenvaraiseksi.
Valmistajan tai maahantuojan olisi tehtävä tuotteesta Valviralle ilmoitus, jossa olisi muun muassa tieto siitä, että valmistaja tai maahantuoja kantaa täyden vastuun tuotteen laadusta ja turvallisuudesta.
Kouluille mahdollisuus puuttua sähkötupakointiin
Tupakkalakiin esitetään savuttoman nikotiinituotteen määritelmää, joka kattaisi nikotiinipussien lisäksi myös sellaiset tuotteet, jotka muistuttavat irtonuuskaa, purutupakkaa tai nenänuuskaa. Savuttomien nikotiinituotteiden käyttö kiellettäisiin päiväkotien ja esi- ja perusopetusta, ammatillista koulutusta tai lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisä- ja ulkotiloissa sekä leikkikentillä.
Esitysluonnoksen mukaisesti tupakkalaissa kiellettäisiin myös nikotiinittomien sähkösavukkeiden eli niin sanotun vapejen hallussapito alaikäisiltä. Vapen käyttö on yleistynyt jopa alakouluikäisten lasten keskuudessa. Hallussapidon kieltäminen antaisi esimerkiksi oppilaitoksille välineet puuttua vapen käyttöön. Hallussapitokielto koskisi myös muita tupakan vastikkeita kuten energianuuskaa tai yrttisavukkeita.
Tupakkalain muutoksilla ei olisi vaikutusta sellaisiin nikotiinipussivalmisteisiin, joilla jo on lääkelain mukainen myyntilupa tai joille myöhemmin haetaan myyntilupaa lääkkeenä. Fimea voisi jatkossakin hakemuksesta myöntää lääkelain mukaisen myyntiluvan nikotiinipussivalmisteelle, joka on tarkoitettu lääkkeellisesti käytettäväksi jonkin tunnetun sairauden hoitoon, esimerkiksi tupakkariippuvuudesta vieroitukseen.
- Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta
- STM:n tiedote 8.11.2024: Tasavallan presidentti ei vahvistanut tupakkalain muutosta
Lisätietoja
sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Niilo Heinonen, p. 0295 163 603,
erityisasiantuntija Reetta Honkanen, p. 0295 163 684
neuvotteleva virkamies Laura Terho, p. 0295 163 550
etunimi.sukunimi(at)gov.fi