Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtio korvaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintojen harjoittelukustannukset

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2022 15.32
Tiedote

Valtio korvaa jatkossa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoihin sisältyvän harjoittelun kustannuksia. 1.1.2023 voimaantulevat terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muutokset mahdollistavat ammattikorkeakoulujen maksamista korvauksista luopumisen.

Korvaukseen ovat oikeutettuja hyvinvointialueiden, HUS-yhtymän ja Helsingin kaupungin lisäksi kunnat, kuntayhtymät, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, kirkon seurakunnat ja seurankuntayhtymät, yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen palveluja tuottavat yksiköt sekä Ahvenanmaan maakuntahallitus.

Korvaus perustuu toimintayksikön ja ammattikorkeakoulun kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti toteutuneisiin harjoitteluviikkoihin. Aluehallintovirastot ja Ahvenanmaan valtionvirasto maksavat korvausta puolivuosittain toteutuneiden harjoitteluviikkojen perusteella.

Korvauksen suuruudesta ja maksamisen perusteista sekä muista korvauksen hakemiseen ja maksamiseen liittyvistä menettelyistä säädetään tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Eduskunta edellytti, että hallitus seuraa korvaukseen oikeutettujen organisaatioiden kattavuutta ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin lainsäädännön kehittämiseksi.

Käytännön harjoittelu edistää ammattitaitoa

Kaikkiin sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoihin sisältyy ammattitaitoa edistävää harjoittelua, jonka laajuus on 45-120 opintopistettä. Ammattikorkeakouluopinnoista merkittävä osa tapahtuu käytännön harjoittelussa. 

Harjoittelusta aiheutuu palvelujärjestelmälle kustannuksia harjoittelun suunnittelusta, harjoittelijan perehdytyksestä ja ohjauksesta sekä korkeakoulujen kanssa tehtävästä yhteistyöstä. 

Ammattikorkeakoulut ovat aiemmin maksaneet sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen toimintayksiköiden kanssa tekemiensä sopimusten perusteella korvausta harjoittelusta aiheutuviin kustannuksiin. Korvausten yhteismäärä on ollut noin 14,2 miljoonaa euroa vuodessa vuoden 2020 tietojen pohjalta. 

Lisätietoja 

neuvotteleva virkamies Päivi Nygren, [email protected]

 
Sivun alkuun