Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtionavustusta haettavana iäkkäiden ihmisten asumisen ja palvelujen kehittämiseen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.3.2021 11.39
Uutinen

Kunnat ja kuntayhtymät voivat nyt hakea valtionavustusta iäkkäiden ihmisten asumisen ja palvelujen kehittämiseen. Tavoitteena on kehittää toimintamalli, jossa erilaisiin asumisen ratkaisuihin voidaan joustavasti yhdistää iäkkäiden henkilöiden tarpeisiin vastaavia palveluja ja muita toimintoja.

Lähtökohtana on, että asiakas saa elää loppuelämänsä tutussa kodissaan, jossa palveluja voidaan lisätä joustavasti asiakkaan palvelutarpeen kasvaessa. 

Joustavan palvelun asumismalli iäkkäille (JOPA) -toimintamallin kehittämiseen on varattu miljoona euroa vuosille 2021-2022. Valtionavustusten hakuaika päättyy 30.4.2021.

Hanke on osa kansallista ikäohjelmaa. Sillä toteutetaan myös hallitusohjelmaa sekä laatusuositusta, jonka tavoitteena on edistää ikääntyneille sopivien asumisratkaisujen toteuttamista, kuten esimerkiksi välimuotoista ja yhteisöllistä asumista.

Lisätietoja

projektipäällikkö Marjaana Pennanen, p. 0295 163187, [email protected]

 
Sivun alkuun