Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiontakuu koronarokotteiden vakuuttamiseksi vuodelle 2023

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.12.2022 14.19
Tiedote 301/2022

Suomen Keskinäiselle Lääkevahinkovakuutusyhtiölle annetaan vastavakuuksia vaatimatta 28,5 miljoonan euron valtiontakuu koronavirusrokotteen vakuuttamiseksi ajalle 1.1.2023-31.12.2023. 

Vakuutustakuu kattaa vakuutusyhtiön lääkevahinkovakuutuksesta korvattavat henkilövahingot, jotka johtuvat koronavirusrokotteista. Lääkevahinkovakuutusyhtiö vastaa itse 1,5 miljoonan euron omapidätysrajan alle jäävistä ehtojen mukaisista vahinko- tai sarjavahinkokohtaisista korvauksista.

Valtiontakuu myönnetään, koska jälleenvakuutusta ei ole saatavilla markkinoilta kohtuullisin ehdoin. Takuun saaminen mahdollistaa sen, että Lääkevahinkovakuutusyhtiö voi vakuuttaa koronavirusrokotteesta mahdollisesti aiheutuvat henkilövahingot samalla tavalla kuin muidenkin rokotteiden kohdalla. 

Vakuutuksen enimmäismäärä on omapidätyksen ja vakuutustakuun yhteismäärä eli 30 miljoonaa euroa, ja mikäli vakuutustakuu myönnetään useampana kalenterivuotena, kaikkiaan yhteensä 300 miljoonaa euroa. Koska valtiontakuu myönnettiin jo vuosille 2021 ja 2022, ovat valtion takausvastuut yhteensä 84 miljoonaa euroa. Vakuutustakuusta huolimatta vakuutuskorvausten maksamisesta vahinkoa kärsineille vastaa aina vakuutusyhtiö.

Valtiontakuusta peritään 400 000 euron suuruinen takuumaksu.

Laki valtiontakuusta koronarokotteen vakuuttamiseksi tuli voimaan 1.1.2021. Lain mukaan valtioneuvosto voi myöntää valtiontakuun vakuutusyhtiön antamalle henkilövakuutukselle siltä osin kuin siitä korvataan koronavirusrokotteiden aiheuttamia henkilövahinkoja. 

Lisätietoja: 

hallitussihteeri Emmi Äärynen p. 029 516 3515, [email protected] 
johtaja Jaana Rissanen p. 029 516 3011, [email protected]

 
Sivun alkuun