Hyppää sisältöön

Yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen vuoden 2024 hankehaku on nyt auki

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.2.2024 14.54
Tiedote

Yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen voi hakea valtion rahoitusta 5.4.2024 mennessä. Jaettavana olevan tutkimusrahan enimmäismäärä on noin 5,6 miljoonaa euroa.

Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää rahoitusta tutkimushankkeille hakemusten perusteella. Rahoitusta voi hakea yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, sosiaalialan osaamiskeskusten, hyvinvointialueiden, kuntien, kuntayhtymien ja järjestöjen hankkeisiin.

Tarkoituksena on rahoittaa erityisesti sellaista sosiaalityön tutkimusta, joka vahvistaa sosiaalityön tutkimusperustaista työkulttuuria ja huomioi hyvinvointialueiden roolin sosiaalihuollon järjestäjänä. 

Vuoden 2024 yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen hankehaun hakuaineistot löytyvät Rahoitukset ja avustukset -sivustolta:

STM järjestää rahoituksesta maanantaina 26.2. kello 13-14 Teamsin kautta infotilaisuuden, johon ei tarvitse ilmoittautua erikseen. 

Linkki tilaisuuteen:

Lisätietoja

Sosiaalineuvos Juha Luomala, p. 0295 163 492 
Erityisasiantuntija Tia-Maria Kirkonpelto, p. 0295 163 264 
Molempien sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]