Kukaan ei kuulu joukkoon vahingossa
”Huomenta!” ”Moikka!” ”Hei!”
Nämä pienet sanat eivät ole yhdentekeviä. Ne ovat työyhteisöviestintää ja arjen vuorovaikutusta. Näillä sanoilla sanomme: "Minä näen sinut." Juuri siitä alkaa hyvä työyhteisö. Siitä, että näemme toisemme.
”Osaatko auttaa?” ”Hyvä ajatus.” ”Olen eri mieltä."
Seuraava taso on keskustelu. Kysymykset, ideat ja myös eriävät näkemykset ovat viestintää, joka ei jää vain pintaan. Ne ovat merkkejä työyhteisöstä, jossa ajatellaan, jaetaan, haastetaan ja opitaan. Toimivassa työyhteisössä kukaan ei omista totuutta, vaan jokainen tuo siihen jotain lisää.
”Mitäs kuuluu” ja ”lähdetkö lounaalle?” eivät ole vain kohteliaisuuksia. Ne rakentavat yhteyksiä. Kun tunnemme toisemme hitusen paremmin, teemme yhteistyötä sujuvammin.
Mutta ollaan rehellisiä: hyvä työyhteisö ei synny vain moikkauksilla tai kivalla ilmapiirillä. Jos arki on kaaosta, kuormitus jatkuvaa ja päätöksenteko sumuista, ei lämmin hymy yksin kanna. Siksi puhe arvostuksesta ei saa jäädä latteuksiksi. Sen on näyttävä teoissa ja rakenteissa.
Me kaikki haluamme tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi ihmisinä, emme vain rooleina, titteleinä tai sähköpostien vastaanottajina. Työyhteisön ei tule olla suoritusautomaatti, vaan aito yhteisö.
Siksi työyhteisöviestinnän kovassa ytimessä on asenne. Avoin ja arvostava asenne. Ei päälle liimattua positiivisuutta, vaan aitoa kiinnostusta toisiin ihmisiin.
Tässä ajassa, jossa resurssit hupenevat ja työtiimit venyvät, yksi asia on kirkas: kenenkään työ ei ole turhaa. Jos jonkun työ alkaa tuntua näkymättömältä, se kertoo vuorovaikutuksen puutteesta, ei työn arvottomuudesta.
Arvostus ei synny ilman avoimuutta, eikä ilman vastavuoroista kunnioitusta. Ja kyllä, vaatii rohkeutta heittäytyä muiden arvioitavaksi. Se on yhteisön ja yhteistyön hinta – ja sen arvo.
Marjo Jäppinen
viestintäyksikön johtaja, konserniosasto