Hyppää sisältöön

Lakiluonnos avaruustilannekeskuksen perustamisesta lausuntokierrokselle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 27.5.2024 14.25
Tiedote
Satelliitti avaruudessa, taustalla pilvien ympäröimä maapallo
Satelliitti pilvien yllä (Kuva: Shutterstock/LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi Ilmatieteen laitoksesta annetun lain ja Puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta. Muutoksilla mahdollistettaisiin avaruustilannekeskuksen perustaminen Suomeen. Lausuntoja voi antaa 30.6.2024 asti.

Tällä hetkellä mikään viranomainen ei Suomessa koordinoidusti havainnoi ja seuraa avaruuden ja avaruustoiminnan häiriö- ja vaaratilanteita. Kansallinen avaruustilannekeskus tuottaisi ja jakaisi tätä tietoa Puolustusvoimille, muille viranomaisille ja huoltovarmuuden kannalta kriittisille yrityksille sekä yliopistoille ja tutkimuslaitoksille.

Avaruustilannekeskus tuottaisi avaruustilannekuvaa yhteistyössä Suomen kansanvälisten kumppanimaiden kanssa ja tiiviissä yhteistyössä kansainvälisten avaruusvalvonnasta vastaavien organisaatioiden kanssa.

Keskus perustettaisiin olemassa olevien toimintojen yhteyteen

Esitysluonnoksen mukaan keskus toimisi eri toimipisteisiin hajautettuna. Siviilijohtokeskus perustettaisiin Ilmatieteen laitoksen ja sotilasjohtokeskus Puolustusvoimien yhteyteen. Maanmittauslaitoksen hallinnoimia lähiavaruuden havainnointijärjestelmiä hyödynnettäisiin keskuksen tarvitseman avaruustilannetiedon tuottamisessa.

Lakiluonnoksessa ehdotetaan, että Ilmatieteen laitokselle lisättäisiin tehtäväksi avaruustilannekuvapalvelujen tuottaminen. Puolustusvoimille lisättäisiin tehtäväksi hankkia, tuottaa ja jakaa tietoa avaruustilannekuvasta. Samalla säädettäisiin salassa pidettävän tiedon vaihtamisesta avaruustilannekeskuksen toimintaan osallistuvien viranomaisten välillä. 

Maanmittauslaitoksesta annettuun valtioneuvoston asetukseen lisättäisiin Maanmittauslaitokselle tehtäväksi Suomen kansallisen avaruustilanteen havainnointi.

Avaruustilannekeskuksen perustaminen edellyttää rahoitusta

Avaruustilannekeskuksen perustaminen edellyttää rahoitusta. Mikäli hallitus esittää avaruustilannekeskukselle rahoitusta syksyn 2024 budjettiriihessä ja eduskunta sen ja lakimuutokset hyväksyy, muutokset tulevat voimaan ja keskuksen perustaminen voidaan aloittaa vuoden 2025 alussa.

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 2022 ohjausryhmän selvittämään, miten kansallista avaruustilannekuvatoimintaa tulisi kehittää. Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi 3.5.2023 ohjausryhmän yksimielisen loppuraportin, jossa suositeltiin kansallisen avaruustilannekeskuksen perustamista. Ohjausryhmässä oli useiden ministeriöiden edustajia.

Mitä seuraavaksi?

Lakiluonnoksen lausuntoaika päättyy 30.6.2024. Lausuntoja voivat antaa  kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä www.lausuntopalvelu.fi. Lausuntokierroksen jälkeen lain valmistelu jatkuu virkamiestyönä.

Lisätietoja:

liikenne- ja viestintäministeriö:
hallitussihteeri Suvi Lahtikankare, p. 0295 342 105, [email protected] 

puolustusministeriö:
vanhempi hallitussihteeri Kosti Honkanen, p. 0295 140 607, [email protected]

maa- ja metsätalousministeriö:
hallitussihteeri Ada Ketelimäki, p. 0295 162 003, [email protected]