Näkymätön työ tekee työn näkyväksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 29.9.2025 8.42
Tyyppi:Kolumni
Ella-Roosa Mäkinen.
Ella-Roosa Mäkinen (Kuva: LVM)

Viestinnän työhön liittyy paljon sellaista, mikä on vaatinut aikaa, mutta ei näy katsojalle tiedotteena tai pistä silmään sosiaalisen median julkaisussa. Se, ettei se pistä silmään, voikin usein tarkoittaa sitä, että työ on tehty onnistuneesti.

Saavutettavuuden takaaminen on yksi tällainen työn osa-alue. Esimerkiksi saavutettavan somejulkaisun taustalla on useampi työvaihe. Ajatus saavutettavuudesta alkaa jo ennen julkaisun valokuvien valintaa ja kulkee mukana aina julkaisun taitosta graafisessa suunnitteluohjelmassa julkaisemiseen asti.

Ministeriön viestintäyksikössä huolehditaan siitä, että niin sosiaalisen median, verkkosivujen kuin intranetin julkaisuissa kuville lisätään vaihtoehtoiset tekstit. Myös se, millainen kuva valitaan ja minkä värinen tausta jää kuvaan laitettavan tekstin alle, vaatii tekijältä harkintaa.

Tiedon saavutettavuutta edistetään myös tiedotteiden käännöksillä. Jokainen käännös vaatii useampaa työvaihetta, joita en ennen harjoitteluani ollut tullut ajatelleeksi.

Sosiaalisessa mediassa saavutettavuutta voi lisätä pienilläkin asioilla, esimerkiksi kiinnittämällä huomiota aihetunnisteiden saavutettavuuteen. Jotta tunnisteet ovat saavutettavia, on mietittävä esimerkiksi sitä, miten niissä käytetään isoja kirjaimia.

Moni ei ehkä tule ajatelleeksi somejulkaisujen saavutettavuutta ennen kuin ne eivät ole saavutettavia. Kuitenkin osalle ihmisistä saavutettavuudella on todella suuri merkitys. Se, että kuviin liitettyjen tekstien fontit ovat ymmärrettäviä, värien kontrastit toimivia ja kuville on vaihtoehtoiset tekstit, on tietoisten päätösten tulosta. Näiden päätösten taustalla on tieto siitä, millainen viestintä on saavutettavaa.

Saavutettavien somejulkaisujen luomisen lisäksi viestinnässä seurataan, millaiset julkaisut kiinnostavat yleisöä ja miten eri alustojen algoritmit toimivat. Ministeriössä analysoidaan somejulkaisujen toimivuutta säännöllisesti ja mietitään, miten viestintää voidaan kehittää. Seurannan kohteena on myös media. Sen lisäksi, että viestintä seuraa, mitä hallinnonalaamme liittyen uutisoidaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, tehdään sisäiseen käyttöön mediakatsauksia myös alueellisesti. 

Some- ja mediaseuranta sekä saavutettavuus ovat esimerkkejä viestinnän työstä, joista ulkopuolelle näkyy vain lopputulos. Niitä yhdistää ajatus tavoittamisesta: jos viestintä ei ole saavutettavaa, se huomataan. Jos taas viestintä ei saavuta yleisöä, se jää huomaamatta.
    
Ella-Roosa Mäkinen
harjoittelija, konserniosasto