Hyppää sisältöön

Teleyritysten toimilupien ehdot muuttuvat: Velvoite ylläpitää 2G-teknologiaa jatkuu vuoden 2029 loppuun

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 7.12.2023 14.19
Tiedote
Antenni sinistä taivasta vasten.
Antenni sinistä taivasta vasten. (Kuva: Ira Niva / Shutterstock)

Hallitus päätti 2G-verkkotoimilupien muuttamisesta 7.12.2023. Teleyritykset ovat velvoitettuja ylläpitämään 2G-teknologiaa vuoden 2029 loppuun saakka. Tämän jälkeen yritykset voisivat halutessaan ottaa uudempia teknologioita käyttöön nyt 2G-teknologialle varatuilla taajuusalueilla.

Toimilupaehto velvoittaa teleyritykset kertomaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille hyvissä ajoin suunnitelmistaan luopua 2G-teknologiasta, jotta siirtymä uudempiin teknologioihin olisi mahdollisimman hallittu.

2G-verkkojen hallittu alasajo antaa teleyrityksille mahdollisuuden siirtyä edistyneempiin verkkoteknologioihin hieman nopeammin. Samalla 2G-verkon käyttäjille jää riittävästi aikaa uusia 2G-verkossa toimivia laitteitaan.

Valtioneuvoston päätös muuttaa 13.12.2018 myönnettyjen toimilupien ehtoja. Vanhojen ehtojen mukaan yritykset olisi velvoitettu ylläpitämään 2G-teknologiaa vuoden 2033 loppuun asti. Ehdoissa myös velvoitettiin valtioneuvosto tarkastelemaan toimilupia vuoden 2023 aikana ja liikenne- ja viestintäministeriö pyysi asiasta lausuntoja kesällä 2023.

2G-verkossa toimii mittareita ja ohjauslaitteita

Teleyrityksille myönnetyt toimiluvat velvoittavat, että 2G-verkon puhe- ja datapalveluiden tulee kattaa 99 prosenttia Manner-Suomen väestöstä. Toimiluvat on myönnetty DNA Oyj:lle, Elisa Oyj:lle ja Telia Finland Oyj:lle 900 ja 1800 megahertsin taajuusalueille.

2G-verkossa liikkuu suhteellisen vähän dataa. Uudemmat teknologiat ovat tehokkaampia, ympäristöystävällisempiä ja tietoturvallisempia. 2G-verkossa on kuitenkin tällä hetkellä erittäin suuri määrä esimerkiksi sähkö- ja vesiverkkoihin liittyviä mittareita ja ohjauslaitteita, joiden elinkaari on pitkä. 

Lisäksi 2G-verkkoa käyttää autojen hätäpuhelujärjestelmä eCall, joka voi EU-sääntelyn mukaan hyödyntää vain 2G- ja 3G-verkkoja. Järjestelmä on ollut pakollinen kaikissa uusissa autoissa vuoden 2018 jälkeen.

Mitä seuraavaksi?

Uudet toimilupaehdot astuvat voimaan välittömästi.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Lauri Mustonen, p. 0295 342 252, lauri.mustonen(at)gov.fi

viestintäneuvos Mirka Meres-Wuori, p. 0295 342 061, mirka.meres-wuori(at)gov.fi