Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU:n hedelmätuki laajenee toisen asteen oppilaitoksiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2020 13.54
Tiedote

Maitotuotteiden ja hedelmien jakelua kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa tuetaan lukuvuonna 2020-21 siten, että hedelmien ja vihannesten osalta tukikelpoisten tuotteiden lista laajenee ja maidon tukea korotetaan maltillisesti. Samalla myös hedelmien ja vihannesten tuki laajenee toisen asteen oppilaitoksiin. Luonnonmukaisesti tuotetuilla tuotteilla säilyy korotettu tuki.

Euroopan unionin kokonaan rahoittama tuki on Suomessa yhteensä noin 5,4 miljoonaa euroa. Tästä maitotuotteiden jakeluun on varattu noin 3,45 miljoonaa euroa ja hedelmien ja vihannesten tukeen 1,4 miljoonaa. Noin 500 000 euroa käytetään liitännäistoimiin, joilla edistetään maataloustuotteiden menekkiä ja valistetaan nuoria terveellisestä ruokavaliosta ja maataloustuotannosta.

Maitotuotteiden tuki painottuu maidon ja piimän tukemiseen, mutta myös muiden hapanmaitotuotteiden ja juustojen tarjoamista kouluissa tuetaan. Tuotteiden on oltava terveellisiä ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokailusuositusten mukaisia. Tuotteiden rasva-, suola-  ja sokeripitoisuutta on rajattu ja maidon on oltava D-vitaminoitua.

Maidon ja piimän tuki on 18 senttiä litralta. Jos tuote on luonnonmukaisesti tuotettu, on tuki kaksinkertainen. Juustoilla tuki on 72 senttiä kilolta ja hapanmaitotuotteilla 10 senttiä kilolta maidon osuudelta.

Hedelmien ja vihannesten tukea myönnetään syyslukukaudella elokuusta lokakuuhun ja keväällä helmikuusta huhtikuuhun. Syyslukukaudella tukikelpoisten tuotteiden lista sisältää tuotteita, joita kotimainen satokausi tarjoaa ja kevätlukukaudella listalla ovat myös sitrushedelmät ja banaanit. Tukikautta on rajattu maitoa pienemmän määrärahan riittämiseksi.

Hedelmien ja vihannesten tuki on 65 prosenttia tuotteiden hankintahinnasta ja luonnonmukaisesti tuotetuilla tuotteilla 10 prosenttiyksikköä korkeampi. Ensi vuonna hedelmien ja vihannesten tukeen ovat oikeutettuja myös toisen asteen oppilaitosten oppilaat.

Euroopan unionin vuosittainen kokonaisbudjetti koulujakeluohjelmaan vuosille 2017-2023 on 250 miljoonaa euroa, josta maitotuotteiden osuus on100 miljoonaa ja hedelmien ja vihannesten osuus 150 miljoonaa euroa. Osa budjetista on käytettävä liitännäistoimiin.  Summa jaetaan jäsenmaille lasten lukumäärän ja aiemman käytön perusteella.

Koulujakelutuen avulla voidaan tukea lasten ja nuorten terveellisiä elämäntapoja ja ruokavaliota sekä ennaltaehkäistä liikalihavuutta.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Pekka Sandholm, maa- ja metsätalousministeriö p. 0295162416 sähköposti: [email protected]

Ylitarkastaja Jenni Anttila, ruokavirasto p. 0295 204 130, sähköposti [email protected]

 
Sivun alkuun