EU:n luomupäivää juhlistettiin ministeriössä – Etelä-Savo palkittiin parhaana luomualueena
23. syyskuuta 2024 vietettiin EU:n luomupäivää, ja maa- ja metsätalousministeriö järjesti juhlan kunniaksi luomuaamiaisen Helsingin kaupungintalolla. Tilaisuudessa jännitettiin myös suomalaisten menestystä EU:n luomukilpailussa, jossa Etelä-Savo ja Tommi Hasu olivat finaalissa. Menestys korostaa Suomen asemaa innovatiivisena maatalousmaana.
Aamiaistilaisuuden avasi kansliapäällikkö Pekka Pesonen, ja erityisasiantuntija Auli Väänänen kertoi ministeriön rahoittamasta Luomutetaan ruokapalvelut –hankkeesta.
- Hankkeella on edistetty kansallisen Luomu 2.0. -ohjelman ja julkisten hankintojen strategian kunnianhimoista tavoitetta, jonka mukaan neljännes ruokapalveluiden elintarvikehankoinnoista tulisi olla luomua vuoteen 2030 mennessä, sanoi Väänänen.
Tilaisuudessa odotettiin innolla iltapäivän palkintojenjakoa Brysselissä, jossa Etelä-Savo palkittiin EU:n parhaana luomualueena. Tämä voitto on ensimmäinen Suomeen saatu tunnustus koko Euroopan laajuisessa kilpailussa. Kilpailun tarkoituksena on antaa tunnustusta luomuviljelyn eteen tehdystä työstä ja kannustaa viljelijöitä innovatiivisiin ratkaisuihin.
- EU:n luomupäivää vietetään nyt kolmatta kertaa luomutuotantoa koskevan tietoisuuden lisäämiseksi. On hienoa nähdä suomalaisten toimijoiden menestyvän kansainvälisellä tasolla, totesi kansliapäällikkö Pekka Pesonen puheessaan.
Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri kehotti puheenvuorossaan kaikkia osallistumaan yhteiseen työhön luomutuotannon kehittämiseksi ja korosti hallinnon vastuuta edistää luomutuotantoa.
- Etelä-Savon maakunnan saama palkinto on samalla tunnustus luomuruokaketjun yritysten ja tutkimuksen tekijöiden pitkäjänteiselle yhteistyölle, iloitsi Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen myöhemmin iltapäivällä.
Tommi Hasu Kouvolasta ylsi kolmen parhaan joukkoon kategoriassa paras miespuolinen luomutuottaja. Miesten sarjan voitto meni Saksaan.
EU:n luomupalkinnot jaetaan vuosittain. Palkintoja jaetaan muun muassa parhaalle mies- ja naisviljelijälle, alueelle, kaupungille ja bioalueelle. Palkinnot jakavat yhdessä Euroopan komissio, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, Euroopan alueiden komitea, COPA-COGECA ja IFOAM Organics Europe.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Annika Öhberg, p. 0295 162 043
Maatalousneuvos Kirsi Heinonen, p. 0295 162 059
Sähköpostiosoitteet ovat mallia [email protected]