Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

EU:n suorien tukien vuoden 2021 yksikkötasoja tarkennettiin

Maa- ja metsätalousministeriö
25.11.2021 13.46
Tiedote

Valtioneuvosto vahvisti tänään EU:n kokonaan rahoittamien vuoden 2021 viljelijätukien ensimmäisen maksuerän yksikkötasot. Ruokavirasto aloittaa tukien maksun 9. joulukuuta 2021.

EU:n suoria tukia maksetaan yhteensä yli 500 miljoonaa euroa, josta ensimmäisessä erässä lähes 460 miljoonaa euroa. Perustukea maksetaan noin 234,5 miljoonaa, viherryttämistukea noin 144,2 miljoonaa, nuoren viljelijän EU-tukea noin 9,6 miljoonaa ja tuotantosidonnaista peltokasvipalkkiota noin 15,7 miljoonaa euroa. Edellä mainittuja tukia maksetaan nyt noin 95 prosenttia vuoden 2021 enimmäismääristä. 

Nuoren viljelijän EU-tukeen käytetään sallittu maksimiosuus, eli kaksi prosenttia EU:n suorien tukien kansallisesta enimmäismäärästä. Tukitaso on täten 81 euroa hehtaarilta koko maassa. Nuoren viljelijän tukea myönnetään enintään 90 tukioikeudelta viljelijää kohden. Perustuki maksetaan tukialueelle vahvistetun tukioikeuden arvon perusteella. Tukioikeuden suuruus AB-tukialueella on tänä vuonna 122,37 euroa hehtaaria kohti ja C-tukialueella 106,22 euroa. Viherryttämistuen taso on AB- tukialueella 74,20 euroa ja C-tukialueella 64,35 euroa hehtaarilta.

Tuotantosidonnaisen tuen enimmäismäärä on noin 101 miljoonaa euroa. Tästä määrästä maksetaan noin 71 miljoonaa euroa ensimmäisessä joulukuun maksuerässä. Nautaeläinpalkkioiden perusteena on 1.1. - 15.9.2021 välisenä aikana tilalla palkkiokelpoisina olleiden nautojen ja lypsylehmien määrä.

Kaikkia ensimmäiseen maksuerään tarkennettuja yksikkötasoja tarkennetaan vielä uudelleen ennen toisen maksuerän maksamista ensi vuoden kesäkuussa. Silloin myös teurashiehojen palkkio sekä lammas- ja vuohipalkkiot maksetaan kokonaisuudessaan yhdessä erässä.  

Ruokaviraston tiedote 23.11.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Erityisasiantuntija Pirjo Kuusela, p. 0295 16 2138 (perustuki)
Erityisasiantuntija Auli Nurmi, p. 0295 16 2304 (peltokasvipalkkio ja eläinpalkkiot)
Neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, p. 0295 16 2248

Alla taulukossa ovat nähtävissä kunkin tuotantosidonnaisen palkkion enimmäismäärä ja yksikkötaso vuoden 2021 joulukuun maksuerässä.    
 

     

 

EU:n tuotantosidonnainen palkkio

Enimmäismäärä milj. euroa

Euroa/eläin tai hehtaari

 

 

Lypsylehmät, muu tukialue AB

30,50

599

 

Lypsylehmät, Manner-Ahvenanmaa

1,14

680

 

Lypsylehmät, tukialueen AB ulkosaaristo

0,36

930

 

Emolehmät ja emolehmähiehot, Manner-Ahvenanmaa ja muu tukialue

8,40

335

 

Emolehmät ja emolehmähiehot, tukialueen AB ulkosaaristo

0,85

540

 

Emolehmät ja emolehmähiehot, tukialue C

6,35

112

 

Sonnit ja härät, tukialue Manner-AB ja sisäsaaristo

13,70

490

 

Sonnit ja härät, Manner-Ahvenanmaa

0,60

480

 

Sonnit ja härät, tukialueen AB ulkosaaristo

0,50

1 280

 

Sonnit ja härät, tukialue C

17,83

142

 

Teurashiehot AB ja sisäsaaristo

1,00

185

 

Saaristohiehot AB ulkosaaristo

0,15

585

 

Uuhet,  tukialue AB-manner ja sisäsaaristo

1,00

45

 

Uuhet, Manner-Ahvenanmaa

0,30

80

 

Uuhet, tukialueen AB ulkosaaristo

0,20

100

 

Kutut tukialue AB

0,20

75

 

Teuraskaritsat ja kilit koko maa

1,10

25

 

Valkuaiskasvit

9,00

117

 

Ruis

1,50

82

 

Sokerijuurikas

1,50

132

 

Tärkkelysperuna

3,70

577

 

Avomaanvihannekset tukialue AB

1,20

132

 

Yhteensä

101,08

 

 

Ruoka ja maatalous
Sivun alkuun