Hallitus tukee luonnonvara-alan innovaatioita
Hallitus antoi perjantaina 10.10.2025 eduskunnalle esityksen vuoden 2025 kolmanneksi lisätalousarvioksi. Lisätalousarvioesityksessä edistetään luonnonvara-alan innovaatioiden kaupallistamista Luke Innovations Oy:n perustamisen kautta. Lisäksi esitetään kertaluonteista lisärahoitusta EU:n suoraan rahoittamiin pinta-alatulotukiin, kunnille eläinlääkintähuoltolain nojalla maksettaviin korvauksiin sekä alkutuotannon omavaraisuuden vahvistamiseen.
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokan lisäyksiä sisältyy lisätalousarvioesitykseen yhteensä noin 17,7 miljoonaa euroa. Lisäksi huomioidaan määrärahojen peruutuksina yhteensä noin 114,1 miljoonaa euroa, josta EU-osuutta on 47,1 miljoonaa euroa ja kansallista vastinrahoitusta 65,1 miljoonaa euroa sekä muuta kansallista rahoitusta 4,0 miljoonaa euroa. Määrärahojen peruutuksista pääosa on Manner-Suomen maaseutuohjelman vuosien 2021–2022 siirtymäkauden maksatusten päättymiseen liittyviä peruutuksia.
Luonnonvara-alan innovaatioiden kaupallistaminen etenee
Luonnonvarakeskuksen yhteyteen perustetaan Luke Innovations Oy, jonka tehtävä on tutkimuslaitoksen innovaatioiden kaupallistamisen edistäminen. Yhtiö kaupallistaa Luonnonvarakeskuksen hallussa olevia immateriaalioikeuksia siten, että se luovuttaa näitä kasvuyritysten käyttöön omistusosuutta vastaan. Luke Innovations Oy toimii yhtiöiden siemenrahoitusvaiheessa ja ei siten osallistu yhtiöiden rahoituskierroksiin.
Sijoitustoiminnasta mahdollisesti saavat tuotot tuloutetaan valtiontalouteen.
EU:n suorat pinta-alatuet maksuun kokonaisuudessaan tukivuoden aikana
EU:n kokonaan rahoittamiin suoriin pinta-alatukiin esitetään 10 miljoonan euron lisäystä, jotta maksut voidaan jatkossa toteuttaa mahdollisimman täysimääräisesti tukivuoden aikana. Lisäys on kertaluonteinen ja voidaan toteuttaa Suomen EU:n suorien tukien kehyksen enimmäismäärän rajoissa.
Muita lisätalousarvioesitykseen sisältyviä muutoksia
Alkutuotannon tuotantopanosomavaraisuuden lisäämiseen esitetään 1,9 miljoonan euron määrärahan uudelleenbudjetointia ravinnekierrätyksen edistämiseksi. Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää tuen maksamiseen kierrätettäviä biomassoja vastaanottaville ja käsitteleville laitoksille.
Ruokavirastolle siirretään pääluokan sisältä lisärahoitusta uusien tehtävien toimeenpanon varmistamiseksi.
Eläinlääkintähuoltolain nojalla kunnille maksettaviin lakisääteisiin korvauksiin esitetään 5,6 miljoonan euron lisäystä.
Luonnonvaratalouden pakollisiin korvauksiin esitetään 166 000 euron lisäystä.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
maa- ja metsätalousministerin talouspoliittinen erityisavustaja Sonja Falk p. 050 911 4546, sonja.falk(at)gov.fi
talousjohtaja Matti Hyytinen, p. 0295 162 225, sähköposti: etunimi.sukunimi(at)gov.fi
Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2025 kolmanneksi lisätalousarvioksi (budjetti.vm.fi)