Kansallista lohen rannikkokalastuksen säätelyä ei kiristetä – mutta ennätyksellisen pienet kiintiöt rajoittavat kalastusta
Pohjanlahdella lohen rannikkokalastuksen voimassa olevat kansalliset rajoitukset ovat tällä hetkellä riittävän tiukat, joten niiden lisäksi ei oteta käyttöön muita rajoituksia kalastuskaudelle 2026. Kaupalliset kalastajat voivat täten toimia jo voimassa olevien säännösten mukaisesti. Kalastuskausi alkaa 1. toukokuuta.
Maa- ja metsätalousministeriö on arvioinut lohenkalastuksen säätelytarvetta kalastuskaudelle 2026 Pohjanlahdella. Keskeinen lohikantaan ja kalastuselinkeinoon vaikuttava tekijä on Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiön koko.
Vuoden 2023 kiintiötasosta on tehty yhteensä 76 prosentin kiintiöleikkaukset, mukaan lukien vuodesta 2025 tehty 27 prosentin kiintiöleikkaus.
Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa lohen kaupallisen kalastuksen kiintiöt ovat hyvin pienet, ja ne rajoittavat kalastusta merkittävästi aiempia vuosia enemmän.’
Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että nykyiset, voimassa olevat kansalliset rajoitukset ovat riittävän tiukat, eikä niiden lisäksi ole perusteltua ottaa käyttöön vastaavia lisärajoituksia kuin kaudella 2025. Ryhmään I kuuluvat kaupalliset kalastajat voivat siten laskea yhden isorysän pyyntiin alkukaudella ja ottaa sinä aikana saaliiksi enintään 25 prosenttia toimijakohtaisesta lohikiintiöstään.
Lohisaaliin arvioidaan jäävän enintään 5 250 loheen
Kalastuskiintiöjärjestelmän joustoista huolimatta kaikkia Manner-Suomen alueella kaupallisille kalastajille jaettuja toimijakohtaisia lohikiintiöitä ei todennäköisesti tulla pyytämään, minkä vuoksi Manner-Suomen lohisaaliin Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden kiintiöalueella arvioidaan jäävän enintään noin 5 250 loheen, kun se vuonna 2025 oli 7 235 lohta. Näin ollen kalastusrajoitukset ja -saaliit tiukkenevat olennaisesti viime vuoteen verrattuna.
Vuonna 2025 vahvistettiin lohenkalastuksen yleisrajoituksiin muutos niin kaupallisen kuin vapaa-ajan kalastuksen osalta. Sen mukaan lohen kalastaminen ajosiimoilla ja verkoilla on kielletty 1. päivästä huhtikuuta 11. päivään kesäkuuta Saaristomerellä. Pohjanlahden muilla vyöhykkeillä on vastaavat jo pitkään sovelletut kiellot.
Kalastus on EU:n säännösten mukaan sallittu toukokuun 1. päivän alusta, jota kansallisesti on kaupallisen kalastuksen osalta rajoitettu Merenkurkussa alkamaan toukokuun 6. päivästä, Perämerellä toukokuun 11. päivästä sekä Perämeren pohjukassa toukokuun 16. päivästä alkaen. Kaupallisilla kalastajilla on siten rajallisten kiintiöidensä perusteella mahdollisuus kalastaa ja myydä lohta tärkeille kouluvuoden päättymisen ja juhannuksen markkinoille. Tällä tavalla kaupalliset kalastajat voivat saada parhaat mahdolliset tulot lohisaaliistaan.
Vuonna 2026 lohien kutuvaelluksen oletetaan vahvistuvan, mikä hiukan helpottaa vapaa-ajankalastajien ja matkailun tilannetta alkavana kautena.
Lisätiedot Pohjanlahden lohen rannikkokalastuksesta maa- ja metsätalousministeriöstä
Orian Bondestam, neuvotteleva virkamies, elinkeinokalatalousyksikkö, p. 029 516 2494, sp. [email protected]
Lisätiedot verkossa Pohjanlahden lohen rannikkokalastuksesta
Pohjanlahden lohen rannikkokalastuksen voimassa olevat kalastusrajoitukset