Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kyläkauppatuki jälleen haettavissa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 31.8.2021 10.33
Tiedote

Kyläkauppatuen haku aukeaa jälleen 1. syyskuuta. Tuki edistää maaseutualueiden palveluiden saatavuutta ja tukee alueiden elinvoimaisuutta. Tuen myöntäjänä toimii Ruokavirasto.

Tukea jaetaan maaseudun kyläkaupoille yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Tuen tavoitteena on turvata ja edistää päivittäistavarakauppapalveluiden saatavuutta maaseudulla ylläpitämällä ja lisäämällä palveluiden monipuolisuutta.

Kyläkauppatuki oli haettavissa edellisen kerran vuonna 2019. Tämänkertaisella hakukierroksella tukialuetta on laajennettu koskemaan kaikkia maaseutualueita, ei ainoastaan harvaan asuttua maaseutua.

Kyläkaupat ovat keskeisessä asemassa Suomen maaseudun asuttuna pysymisen sekä maaseudulla kausiluontoisesti asuvien ja matkustavien kannalta. Ne tarjoavat päivittäistavarapalveluiden lisäksi esimerkiksi käteisnosto-, posti- ja apteekkipalveluita. Kyläkauppojen määrä on Suomessa kuitenkin vähentynyt viime vuosina. Monilla kaupoilla on vaikeuksia pitää toimintaansa kannattavana, kehittää palveluitaan tai löytää kaupalle jatkajaa eläköitymisen yhteydessä.

- Kyläkaupat ovat usein ainoita kaupallisen palvelun tuottajia alueellaan. Niiden rooli on muuttunut pienistä päivittäistavarakaupoista monipuolisiksi palvelukeskuksiksi. Tuki auttaa säilyttämään nämä kansalaisille tärkeät ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennaiset palvelut maaseutualueilla, korostaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Tukialueena ovat maaseutualueet. Maaseutualueella tarkoitetaan harvaan asuttua maaseutua, ydinmaaseutua, kaupungin läheistä maaseutua ja maaseudun paikalliskeskukseksi luokiteltua aluetta. Aluemäärittely pohjautuu Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään paikkatietopohjaiseen kaupunki-maaseutuluokitukseen.

Tukea voi hakea Ruokaviraston sivuilta 1.9.-31.10.2021. Sivuilta löytyvät myös tukiehdot.

Lisätietoja:

Annukka Kimmo, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän erityisavustaja, p. 050 4780 226, [email protected]

Auli Sihvola, erityisasiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 5162 442, [email protected]

Tommi Alanko, ylitarkastaja, Ruokavirasto, p. 029 5204 120, [email protected] (Tuen hakua ym koskevat tiedustelut)
 

Jari Leppä Maaseutu
 
Sivun alkuun