Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lohenkalastuksen määräaikaisesta kieltämisestä Tenojoella annettavan lain voimaantulo viivästyy - ministeriö vetoaa kalastajiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 1.6.2022 10.31
Tiedote
Kuva: Jaakko Vähämäki

Eduskunta hyväksyi täysistunnon toisessa käsittelyssä 31. toukokuuta lohenkalastuksen määräaikaista kieltämistä Tenojoella koskevan lakiesityksen. Huhtikuussa hallituksen esitystä annettaessa arvioitiin, että laki voisi tulla voimaan kesäkuun 1. päivänä. Tämänhetkisen arvion mukaan laki ehtisi tulla voimaan kuitenkin vasta 7.6.2022.

Lain voimaantulon viivästyminen johtaa siihen, että lohenkalastuskieltoa koskevat määräykset eivät ole vielä voimassa kalastuskauden alkaessa 1. kesäkuuta. Tämän johdosta maa- ja metsätalousministeriö vetoaa kalastajiin Tenon lohikantojen suojelemiseksi. Tenon lohikannat ovat heikentyneet voimakkaasti ja arvioiden mukaan kaikki lohenkalastus olisi ylikalastusta tällä hetkellä. Mereltä kohti jokea palaava lohimäärä on niin alhainen, että kestävän kalastuksen lähtökohdat eivät täyty, vaikka kalastusta ei olisi lainkaan. Ministeriö toivoo, että tilanteen vakavuus ymmärrettäisiin ja vaikka lohenkalastuskieltoa koskeva laki ei ole vielä voimassa, lohta ei tästä huolimatta lähdettäisi tarkoituksenmukaisesti kalastamaan tai ottamaan saaliiksi.   

Maa- ja metsätalousministeriö painottaa Suomen ja Norjan välisissä neuvotteluissa Tenojoen kalastuskauden 2022 kalastusrajoituksista saavutettua lopputulosta. Norjan kanssa sovitut muutokset Tenojoen kalastusmääräyksiin koskien muiden lajien kuin lohen kalastusta tulivat voimaan valtioneuvoston asetuksella 6.5.2022. Asetuksella voimaansaatetun pöytäkirjan mukaisesti kalastuksessa sallittuja pyyntivälineitä ovat muiden kuin lohen ja merinieriän pyyntiin tarkoitetut välineet. Maiden välillä sovitut lohenkalastuskieltoa koskevat määräykset on niiden laajuuden vuoksi toteutettava Suomen puolella lain tasoisina eikä lievemmissä rajoituksissa käytäntönä olleen valtioneuvoston asetuksen kautta. Lailla tullaan kieltämään lohenkalastus ja lohenpyyntiin tarkoitettujen välineiden käyttäminen Tenojoen vesistössä vuonna 2022, jotta Tenon lohikantojen voimakas heikentyminen saataisiin pysäytettyä sekä luotua edellytykset lohikantojen elpymiselle ja saattamiseksi kestävälle tasolle. Norjassa lohenkalastuskielto on jo tullut voimaan.  

Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö haluaa muistuttaa myös kalastukseen liittyvästä ympäristövastuun merkityksestä, joka kattaa vastuun luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Ympäristön kestävän käytön periaatteiden toteuttamisessa on otettava oikeudenmukaisesti huomioon myös tulevien sukupolvien mahdollisuudet kalastukseen. 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 

Vesa Ruusila, erätalousneuvos, p. 02951 62051, vesa.ruusila(at)gov.fi
Tapio Hakaste, neuvotteleva virkamies, p. 02951 62152, tapio.hakaste(at)gov.fi

Luossabivddu mearreáigásaš gieldimis Deanus addojuvvon lága fápmui boahtin maŋŋona – ministeriija doarjala guollebivdiide (pohjoissaame)
Luosâpivdo meriáigásii kieldimist Tiänujuuvâst adelemnáál laavâ vuáimánpuáttim maŋŋaan – ministeriö kiäsá kuálásteijeid (inarinsaame)
Luõss-šeellmõõžž mieʹrräiggsaž ǩeâlddmõõžžâst Teänjooǥǥâst uʹvddem lääʹjj viõʹǩǩepuättmõš mâŋŋan – ministeria nuäjjââtt kueʹllšiiʹllʼjid (koltansaame)

 
Sivun alkuun