Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Luonnonvarakeskuksen katse tulevaisuudessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.6.2021 12.29
Tiedote
Luken tutkimusta Jokioisten laboratoriossa. Kuvassa Matti Pastell.

Valtionvarainministeriön Luonnonvarakeskuksesta (Luke) teettämän arvioinnin mukaan kaikki olennaisemmat toiminnan mittarit näyttävät vihreää. Toiminnan vaikuttavuus on parantunut merkittävästi.

Luonnonvarakeskus on kansallisesti ja kansainvälisesti mitattuna arvostettu luonnonvaroja laajasti tutkiva tutkimuslaitos. Tutkimuslaitoksen tutkimustoiminta on referoitujen artikkeleiden ja niihin tehtyjen viittausten määrien perusteella kehittynyt virastouudistuksen jälkeen merkittävästi. Ulkopuolinen rahoitus on kasvanut viimeisten vuosien aikana ja EU-rahoituksen kasvu osoittaa, että Luonnonvarakeskuksen kansainvälinen toiminta on kehittynyt ja laitos on haluttu kumppani kansainvälisessä yhteistyössä.

Luonnonvarakeskuksen tunnettavuus on kasvanut merkittävästi. Toiminnan kustannukset ovat madaltuneet läpileikkaavasti ja henkilöstörakenne on kehittynyt. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden osuus on kasvanut, johdon ja tutkimusta tukevien resurssien osuus on puolestaan alentunut.

- Lukea tulosohjaavana ministeriönä maa- ja metsätalousministeriö ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Luken kehitys on ollut huimaavaa. On kuitenkin muistettava, että hyviin tuloksiin on päästy ainoastaan kovalla työllä, keskittymällä olennaiseen tekemiseen ja olemalla ajassa mukana, toteaa kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio arvioinnin tuloksista. 

- Tutkimukseen perustuva päätöksenteon merkitys vain korostuu ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen paineissa, jatkaa Husu-Kallio. 

Luonnonvarakeskus on saavuttanut hyvin uudistukselle asetetut tavoitteet ja onnistunut muodostamaan yhtenäisen toimintakulttuurin. Uuden viraston ensimmäiset vuodet olivat haasteellisia johtuen kustannuspaineista sekä erilaisten toimintakulttuurien ja toimintatapojen yhteensovittamisesta. 

Toisesta toimintavuodesta lähtien kehitys on ollut hyvin myönteistä, ydintoiminnan tuotokset ja vaikuttavuus ovat kasvaneet, kustannukset alentuneet ja henkilöstön hyvinvointi parantunut. Tuottavuuden parantumista merkittävämpää on poikkitieteellisten kyvykkyyksien kasvattaminen ja kansainvälisen toimintakyvyn edistäminen tulevaisuuden keskeisillä painopistealueilla. Tällä hetkellä virasto on hyvin toimintakykyinen, muodostamisvaihe on jäänyt kauas taakse ja katse on tulevaisuudessa.

Luonnonvarakeskuksen organisaatiouudistuksessa yhdistettiin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tutkimuslaitosten tutkimustoiminnot ja tilastotoiminnot sekä osa viran-omaistoiminnoista yhdeksi organisaatioksi 1.1.2015 alkaen.

Valtionvarainministeriön tiedote

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Maatalousneuvos Kirsi Heinonen, p. 02951 62059, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi

Kalat Metsät Riista Ruoka ja maatalous Tutkimus ja kehittäminen
 
Sivun alkuun