Hyppää sisältöön

Maatalousministerit antoivat tukea elintarvikkeiden alkuperämerkintöjen laajentamiselle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.5.2024 19.18
Tiedote

EU:n maatalousministerit kokoontuivat Brysselissä 27.5.2024. Ministerit keskustelivat muun muassa maatalouden kriiseihin ja erilaisiin riskeihin varautumisesta, markkinatilanteesta ja elintarvikkeiden alkuperämerkinnöistä.

Suomea kokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Pohjoismaiden ja Baltian maiden ministerit tapasivat neuvoston yhteydessä lounaalla, jonka aiheena oli EU:n maatalouden tulevaisuus. Lisäksi metsäisten jäsenvaltioiden ministerit allekirjoittivat kokouksen yhteydessä säännöt, joiden mukaisesti For Forest -ryhmää voidaan laajentaa tulevaisuudessa. Nykyisin siihen kuuluvat Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Slovenia.
 
Maatalousministerit kävivät läpi maatalousalan markkinatilannetta sekä keskustelivat kriisinhallinnasta ja erilaisiin riskeihin varautumisesta. Suomi painotti maataloustuotannon kannattavuuden merkitystä.  
 
”Kestävämpiin tuotantotapoihin siirtyminen edellyttää, että se tapahtuu myös taloudellisesti kestävällä tavalla. Maatilat, jotka ovat taloudellisesti vahvoja, kestävät myös huonoja vuosia ja poikkeuksellisia olosuhteita paremmin”, ministeri Essayah linjasi. 
 
Ministerien mukaan kriisitoimenpiteet ovat välttämättömiä tuottajien tukemiseksi ja markkinoiden vakauttamiseksi häiriötilanteissa ja niiden pitää vastata tarpeisiin. Kriisitukien ohella on tärkeää huolehtia viljelijöiden osaamisesta, tilojen taloudesta ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, jotta viljelijät pärjäävät erilaisissa tilanteissa.
 
Maatalouden markkinatilanteeseen ovat vaikuttaneet kevään poikkeukselliset sääolosuhteet, joita on ollut ympäri Eurooppaa ennen kylvöjä ja niiden aikana. Ministeri Essayah kertoi Suomen tilanteesta. Esimerkiksi kevätkylvöihin päästiin myöhässä normaalista aikataulusta, koska lunta satoi jopa maan eteläosissa vielä huhtikuun puolessa välissä. Toukokuun toisella viikolla tilanne muuttui täysin, kun sää vaihtui helteiseksi ja sateettomaksi.
 
Suomi antoi tukea Saksan ehdotukselle laajentaa ja yhtenäistää elintarvikkeiden alkuperämerkintöjä uusiin tuotteisiin. 
 
”Uudistus palvelisi kuluttajia, jotka ovat entistä kiinnostuneempia ruoan alkuperästä sekä tuottajia, jotka pystyisivät vahvistamaan asemaansa elintarvikeketjussa. Tulevan komission tulisi ottaa asia nopeasti agendalleen ja ehdottaa nykyisen lainsäädännön laajentamista” ministeri Essayah kertoo. 
 
Lisätietoja 
Ministerin erityisavustaja Marjo Loponen, p. +358 50 308 5411 [email protected]
Erityisasiantuntija Kari Valonen p. +32 473 525 630 [email protected]

EU ja kansainväliset asiat Metsät Ruoka ja maatalous