NORMO 2025 -elintapatutkimus: Ylipaino kasvaa, ruokavalion laatu heikkenee
Pohjoismainen elintapatutkimus paljastaa huolestuttavan kehityksen: yli puolet pohjoismaisista aikuisista on ylipainoisia, ruokavalion laatu heikkenee ja nuorten aikuisten energiajuominen käyttö on lähes tuplaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Raportti vaatii nykyistä järeämpiä toimia.
Pohjoismaiden ruokailutottumuksia, liikuntaa ja painon kehitystä seuraava NORMO 2025-elintapatutkimus on julkaissut uusimman raporttinsa. Tulokset perustuvat vertailuun vuosien 2014 ja 2024 välillä ja osoittavat, että elintavat Pohjoismaissa ovat menossa epäterveellisempään ja kestämättömämpään suuntaan.
Tutkimuksen keskeiset havainnot:
- 56 % pohjoismaisista aikuisista ja joka viides lapsi on ylipainoinen tai lihava. Suomessa aikuisista 60,5 % on ylipainoisia ja 24,2 % lihavia.
- Hedelmien, vihannesten ja täysjyväviljan käyttö vähenee, kun taas sokeripitoisten tuotteiden kulutus pysyy korkeana. Suomessa täysjyväleivän käyttö on laskenut merkittävästi.
- Energiajuomien kulutus on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Erityisesti nuoret käyttävät energiajuomia.
- Liikunnan määrä jää jopa kolmasosalla aikuisista alle suositusten. Suomessa neljännes aikuisista on fyysisesti passiivisia, ja vapaa-aikaa vietetään näytön äärellä keskimäärin 3,6 tuntia päivässä.
- Sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyy. Alemman koulutustason saaneilla on huonompi ruokavalio, enemmän ylipainoa ja he käyttävät enemmän nikotiinia ja alkoholia kuin korkeasti koulutetut.
"Tulokset osoittavat, että terveellisten ja kestävien ruokavalintojen edistäminen on välttämätöntä. Pohjoismaiden yhteistyö on avainasemassa, jotta voimme kääntää kehityksen ja parantaa kansanterveyttä", sanoo maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm.
"Meidän on vahvistettava pohjoismaista yhteistyötä myös lainsäädännössä. Norja näyttää hyvää esimerkkiä. Siellä energiajuomat on lailla kielletty alle 18-vuotiailta, ja epäterveellisten, sokeripitoisten tuotteiden mainonta lapsille on kielletty. Yhdessä Pohjoismailla on vahvempi ääni Euroopan unionissa – voimme vaikuttaa esimerkiksi myytävän tuotteen ravitsemuksellisesta arvosta kertovaan Nutri-Score-pakkausmerkintään, Hielm jatkaa.
Pohjoismainen elintapatutkimus tarkastelee väestön elintapoja, kuten ruokatottumuksia, fyysistä aktiivisuutta ja tupakointia sekä ylipainon kehitystä. Tutkimus huomioi myös kestävän kehityksen näkökulman. Kohderyhmänä ovat 18–65-vuotiaat aikuiset sekä 7–12-vuotiaat lapset. Tutkimuksessa ovat mukana Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti ja Tanska. Tutkimus on toteutettu aiemmin vuosina 2011 ja 2014. Pohjoismaiden ministerineuvosto käynnistää uusia toimia, kuten nuorten energiajuomien käytön vähentämiseen tähtäävän hankkeen vuonna 2026.
Lue NORMO 2025 elintapatutkimus täältä (vain englanniksi).
Lisätietoja:
Elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2305. Sähköpostit maa- ja metsätalousministeriössä ovat muotoa [email protected].