Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ruokaviraston Helsingin toiminnot keskitetään Viikkiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 1.6.2018 9.48
Tiedote

Ensi vuoden alusta toimintansa aloittavan Ruokaviraston henkilöstöstä kaksi kolmasosaa työskentelee Helsingin Viikissä. Ruokavirastoksi yhdistetään Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Maaseutuvirasto Mavi ja osa Maamittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskuksen toiminnoista.

Alun perin Eviran päätoimipaikkana toimineeseen Kaari-taloon keskitetään viraston nykyisten elintarvikeketjun toimintojen lisäksi tietohallinnon toiminnot, kun osa nykyisen Maamittauslaitoksen tietotekniikkapalvelujen henkilöstöstä siirtyy Ruokavirastoon. Toimipaikan vaihdos Viikkiin koskee nykyisin Pasilassa ja Vallilassa työskenteleviä työntekijöitä, ja toteutuu vasta Kaari-talon muutostöiden valmistuttua vuoden 2019 syksyllä. Samalla virasto luopuu Vallilassa ja Pasilassa sijaitsevista vuokratiloista. Yhteensä Ruokavirastossa työskentelee vajaa tuhat henkilöä noin 20 paikkakunnalla. Viraston päätoimipaikaksi tulee Seinäjoki.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi tänään istunnossaan vuokrasopimuksen tekemistä Senaatti-kiinteistön kanssa. Ruokaviraston toimitila kattaa kokonaisuudessaan miltei 19 000 m2. Tästä toimitilasta vajaa puolet on Ruokaviraston laboratoriokäytössä. Samassa rakennuksessa tulee jatkossa toimimaan myös yksi Suomen ympäristökeskuksen laboratorioista. Toimitilamuutoksilla päästään vuositasolla miltei 800 000 euron säästöihin.

– Taloudellisten säästöjen lisäksi toimitilajärjestelyillä pyritään kuitenkin ensisijaisesti parantamaan viraston yhtenäisyyttä, toiminnallisuutta ja työhyvinvointia, toteaa hankejohtaja Kirsi Heinonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

– Saman katon alla vuorovaikutus ja yhteistyö helpottuvat, ja työpäivään sisältyvä luonnollinen liikkuminen lisääntyy. Työympäristön toimivuuteen ja viihtyisyyteen kiinnitetään uusilla rakenneratkaisuilla erityistä huomiota, kertoo Heinonen.

Ruokavirasto tulee toimimaan monipaikkaisesti ympäri Suomen. Jokapäiväiseen toimintaan ja yhteydenpitoon tarvitaan myös toimivat etäyhteydet, joiden tarve on huomioitava virastovalmistelussa ja toimitilamuutoksessa. Toimitilaratkaisujen tarkoitus on tukea uutta Ruokavirastoa, jotta se kykenee parhaalla mahdollisella tavalla huolehtimaan tehtävistään ja palvelemaan sujuvasti asiakkaitaan.

Tänään annettiin myös valtioneuvoston asetus Ruokavirastosta. Asetuksessa määritetään tarkemmin Ruokaviraston johdon ja esimiesten kelpoisuusvaatimuksista sekä eräistä tieteellisistä kelpoisuusvaatimuksista ja arvonimistä.

Lisätietoja:

hankejohtaja Kirsi Heinonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 050 322 3848

lainsäädäntöneuvos Johanna Wallius, maa- ja metsätalousministeriö, p. 040 8266 195

Eläimet ja kasvit Hallinto Maaseutu Ruoka ja maatalous Tuet
 
Sivun alkuun