Saaristoisille hyvinvointialueille esitetään uutta pisteytysmallia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2026 15.39
Tyyppi:Tiedote

Valtiovarainministeriössä valmisteltu hallituksen esitys eduskunnalle hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta on lähetetty lausunnoille tänään 2. helmikuuta. Esityksen liitelakina ovat myös maa- ja metsätalousministeriössä uudistettavan saaristolain säännökset, jotka koskettavat saaristoisia hyvinvointialueita.

Esityksessä ehdotetaan saaristolakia muutettavaksi niin, että saaristolakiin lisättäisiin säännös saaristoisesta hyvinvointialueesta ja muutettaisiin lain säännöstä saariston käsitteestä. Saariston käsite perustuisi jatkossa Suomen ympäristökeskuksen laatimaan saaristoluokitukseen, jonka mukaan saaristo jaetaan neljään luokkaan: ulkosaaristo, välisaaristo, sisäsaaristo ja saaristomaiset manneralueet. Muutoksella on tarkoitus täsmentää saariston käsitettä ja vähentää säännöksen tulkinnanvaraisuutta.

Saaristoiselle hyvinvointialueelle määritettäisiin perusteet ja asetuksessa annettaisiin luettelo saaristoisista hyvinvointialueista. Esityksen mukaan saaristoisen hyvinvointialueen alueella tulee olla saariston käsitteen mukaista saaristoa. Saaristoiset hyvinvointialueet määritettäisiin saaristoisuuspisteytyksen perusteella. Pisteytyksessä otettaisiin huomioon saariston vakituiset asukkaat ja kausiasukkaat, heidän osuutensa koko hyvinvointialueen väestöstä sekä hyvinvointialueen saaristoisuus..

Pisteytys perustuisi viimeisimpään tilastotietoon, minkä myötä pisteytys olisi tasapuolinen ja läpinäkyvä. Esityksen mukaan saaristoisia hyvinvointialueita olisi jatkossa viisi: Varsinais-Suomi, Itä-Uusimaa, Pohjanmaa, Länsi-Uusimaa ja Etelä-Savo.

Saaristoiset hyvinvointialueet saavat korotettua rahoitusta saaristoisuuden vuoksi, minkä vuoksi kyseiset säännökset ovat lausunnoilla hyvinvointialueiden rahoituslain liitelakina. Tavoitteena on, että koko saaristolaki lähtee lausunnoille alkukeväästä. 

Linkki lausuntopalveluun: Hallituksen esitys eduskunnalle hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (vaihe III)

Valtiovarainministeriön tiedote lausuntokierroksesta 

Lisätiedot:
Elina Auri, johtava asiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 02951 62041, [email protected] 
Karin Cederlöf, lainsäädäntöneuvos, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 02951 62063, [email protected] 
 

Lainsäädäntö Maaseutu