Vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen myönnettiin avustusta 2,23 miljoonaa euroa
Avustuksen saaneet 51 hanketta edistävät vesihuollon kyberturvallisuuden lisäksi vesihuoltolaitosten alueellista yhteistyötä ja yhdistymisiä.
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistiedote.
Vesihuolto on merkittävä osa yhteiskunnan kriittistä infraa ja välttämättömyyspalveluja, joiden on toimittava luotettavasti ja häiriöttömästi kaikissa olosuhteissa.
Valtion vuoden 2023 talousarviossa pidettiin tarpeellisena uutta määrärahaa vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseksi. Määräraha on osa laajempaa kokonaisuutta, jolla varmistetaan kriittisen infrastruktuurin toiminta muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
Maa- ja metsätalousministeriö ja Etelä-Savon ELY-keskus myönsivät määrärahan nojalla 2,23 miljoonaa euroa 51 hankkeelle. Hakuaikana 2.10. –30.11.2023 saapui 82 hakemusta.
Avustusta saaneiden hankkeiden tavoitteena on erityisesti varmistaa vesihuoltopalvelujen kyberturvallisuutta. Lisäksi kehitetään vesihuollon alueellista yhteistyötä sekä edistetään vesihuoltolaitosten yhdistymisiä niitä koskevilla selvityksillä.
”Hankkeissa laaditaan suunnitelmia digitalisaation ja kyberturvallisuuden parantamiseksi, edistetään ja toteutetaan laitosten keskeisten järjestelmien rajapintaratkaisuja ja parannetaan vesihuollon kyberturvallisuutta useilla erilaisilla toimenpiteillä. Lisäksi osa hankkeista tähtää vesihuoltolaitosten yhdistymisiin. Hankkeiden toteuttajia on isojen kaupunkien vesihuoltolaitoksista pieniin vesiosuuskuntiin asti, ja ne hyödyttävät yli sataa laitosta ympäri maan”, Etelä-Savon ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Markus Tirkkonen kertoo.
”Kyberturvallisuuden parantamisen lisäksi ilahduttavan paljon hakemuksia saatiin vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen. Samalla toteutetaan kansallisen vesihuoltouudistuksen tavoitteita”, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Johanna Kallio sanoo.
Lisätietoja:
Vesitalousasiantuntija Markus Tirkkonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4066, [email protected]
Vesihuoltopäällikkö Jyrki Lammila, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 2890, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Johanna Kallio, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2011, [email protected]