Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

17 miljoonaa euroa korona-ajan avustuksina museoille, teattereille, orkestereille ja taidelaitoksille

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2020 9.11
Tiedote
Maalauksia ja veistoksia Ateneumin taidemuseon seinällä ja etualalla tyhjät penkit.
Kuva: Helena Heiskanen

Opetus-ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korona-avustuksina yhteensä lähes 17 miljoonaa euroa museoille, teattereille, orkestereille ja kansallisille taidelaitoksille. Avustus on tarkoitettu tukemaan niiden toimintaa ja tehtävien hoitamista koronapandemian aikana ja auttamaan toimijoita selviämään vaikeiden aikojen yli. 

Avustuksia myönnettiin sitä hakeneille valtionosuutta saaville museoille, teattereille, orkestereille sekä Suomen kansallisooppera ja -baletille, Kansallisgallerialle ja Suomen Kansallisteatterille. Museoille tukea myönnettiin yhteensä 2 000 500 euroa, orkestereille 1 425 000 euroa, teattereille 10 000 000 euroa ja kansallisille kulttuurilaitoksille 3 500 000 euroa. 

Lisärahoitusta käytetään muun muassa korvaamaan tulomenetyksiä, toiminnan uudelleen käynnistämiseen ja kehittämiseen kuten digitaalisiin palveluihin sekä toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen, jotta muun muassa lomautuksilta voitaisiin välttyä.

– Taloudellisten tappioiden lisäksi kyse on henkisestä hyvinvoinnista. Tarvitsemme sitä iloa ja niitä elämyksiä, mitä museot, musiikki, teatteri, tanssi ja muut kulttuurin muodot tuovat elämäämme. Haluamme turvata, että niiden järjestämiseen on edellytyksiä myös jatkossa ja auttaa toimijoita selviämään vaikeiden korona-aikojen yli, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo.

Koronaviruksesta aiheutuneisiin tarpeisiin osoitettiin lisärahoitusta vuoden 2020 seitsemännessä lisätalousarvioesityksessä. Vastaavaa tukea myönnettiin myös keväällä.  

Myönnetyt avustukset ja lisätietoja:

Yleisavustus valtionosuutta saavan museon, orkesterin ja teatterin koronaepidemian johdosta aiheutuvaan lisärahoitustarpeeseen 

  • Teatterit: kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila puh. 0295 330 285 
  • Orkesterit: kulttuuriasiainneuvos Mari Karikoski puh. 0295 330 209 
  • Museot: kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen puh. 0295 330 281

Yleisavustus kansallisten taidelaitosten toiminnan tukemiseen koronaepidemian johdosta aiheutuvaan lisärahoitustarpeeseen 

  • Kansallisgalleria ja Suomen kansallisooppera ja -baletti: kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen puh. 0295 330 081
  • Suomen Kansallisteatteri: kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila puh. 0295 330 285
 
Sivun alkuun