Hyppää sisältöön

Ammatillisen koulutuksen järjestäjille 2,05 miljardia vuodelle 2025

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2024 10.49
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt ammatillisen koulutuksen järjestäjien rahoituksesta vuoden 2025 varsinaisella suoritepäätöksellä.

Varsinainen suoritepäätös on ammatillisen koulutuksen järjestäjien kannalta merkittävin vuosittainen valtionosuusrahoitusta koskeva päätös. Rahoituksessa otetaan huomioon muun muassa koulutuksen järjestäjälle tavoitteeksi asetetut opiskelijavuodet, tutkintojen ja tutkinnon osien suoritukset, opiskelijoilta ja työelämältä kerättävä palaute sekä opiskelijoiden työllistyminen ja jatko-opiskeluun siirtyminen.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjille myönnettiin ensi vuodelle noin 2,05 miljardia euroa. Rahoitus myönnettiin 133 koulutuksen järjestäjälle.

Julkisen talouden vahvistamiseksi hallitus on joutunut kohdistamaan ammatilliseen koulutukseen säästöjä, ja nyt myönnettävä rahoitus on noin 87 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa suoritepäätöksessä. Ammatillisessa koulutuksessa sopeutukset kohdennetaan pääosin toisen asteen ammatillisen tutkinnon tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneille kohdentuvaan ammatilliseen koulutukseen.

- On tärkeää, että tässäkin taloustilanteessa julkinen panostus ammatilliseen koulutukseen pysyy merkittävänä. Vaikka sopeutustoimia joudutaan tekemään, niitä ei kohdenneta oppivelvollisten nuorten tai vailla ammatillista perustutkintoa olevien koulutukseen, sanoo opetusministeri Anders Adlercreutz.

Varsinaisella suoritepäätöksellä myönnettävään määrärahaan kohdistuu myös muita muutoksia. Rahoitusta pienentävät sääntelyn keventämisen perusteella tehtävät vähennykset sekä lähihoitajakoulutukseen ja nuorten oppisopimuksen koulutuskorvauskokeiluun määräaikaisesti myönnettyjen lisärahoitusten päättyminen. Toisaalta rahoitusta nostavat täysimääräisesti tehtävä indeksikorotus ja 10 miljoonan euron lisäys oppimisen tukeen.

•    vuoden 2025 varsinaisella suoritepäätöksellä myönnetty rahoitus (PDF)   
•    lisätietoa ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja suoritepäätökset

Lisätietoja: ylijohtaja Petri Lempinen, puh. 02953 30180

Ammatillinen koulutus Koulutus