Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ammatillisen koulutuksen opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen 20 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.11.2019 10.10
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut ammatillisen koulutuksen järjestäjille 32 miljoonaa euroa. Rahoituksesta 20 miljoonaa on myönnetty opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin. Lähes 12 miljoonaa euroa kohdennetaan osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi - erityisesti lähihoitajakoulutuksen lisäämiseen.

-  Ammatillisen koulutuksen kentällä on ollut huolta opetusmäärien riittävyydestä muuttuneisiin vaatimuksiin nähden. Sen vuoksi opettajien ja ohjaajien määrää lisätään nopeasti. Lisäresursseilla vahvistetaan edellytyksiä turvata jokaiselle opiskelijalle hänen tarvitsemansa opetus ja ohjaus, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Lisärahoitusta opetuksen ja ohjauksen lisäämiseen sai yhteensä 105 koulutuksen järjestäjää ympäri Suomen. Rahoitus myönnetään vuoden 2019 toisen lisätalousarvion perusteella.
Opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen on varattu vuoden 2020 talousarvioesityksessä 80 miljoonaa euroa ja se on tarkoitus myöntää vuoden alussa. Hallitusohjelman tavoitteena on lisätä tarkoitukseen yhteensä 235 miljoonaa euroa, josta päätetään hallituskauden aikana.

Lähihoitajakoulutuksen lisäämiseen resursseja

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi myös lähes 12 miljoonaa euroa osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi, erityisesti lähihoitajakoulutuksen lisäämiseen. Rahoituksella lisätään 1 377 opiskelijavuotta, joista 500 lähihoitajakoulutukseen. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 36 koulutuksen järjestäjälle. Rahoitus myönnetään vuoden 2019 käyttämättä jääneestä ammatillisen koulutuksen määrärahasta.

- Opiskelijavuosien lisäys on suunnattu erityisesti ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen lähihoitajakoulutukseen. Lisäyksellä valmistaudutaan ennakoituihin hoitajamitoituksen muutoksiin, ministeri Andersson sanoo.

Päätökset ammatillisen koulutuksen varainhoitovuoden 2019 aikana jaettavaksi jätetystä perusrahoituksesta sekä vuoden 2019 toisen lisätalousarvion perusteella jaettavasta rahoituksesta (pdf)


Lisätietoja: ylijohtaja Mika Tammilehto, puh. 02953 30308

Ammatillinen koulutus Koulutus Li Andersson
 
Sivun alkuun