Harrastamisen Suomen malli testaukseen lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin sekä taide- ja kulttuurivierailuja koulupäivän yhteyteen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2025 14.35
Tyyppi:Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa 21.3. uuden avustushaun, jolla tuetaan hankkeita kahdessa eri osa-alueessa. Ensimmäisessä osiossa rahoitetaan hankkeita, joissa Harrastamisen Suomen mallia pilotoidaan lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Toisessa osiossa tuetaan hankkeita, joissa koululaisille ja opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus taide- ja kulttuurivierailuihin osana koulu- ja opiskelupäivää.

Avustuksiin on varattu yhteensä 5,75 miljoonaa euroa, josta osa rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta.

Avustushaussa tavoitteena on edistää lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien 15–19-vuotiaiden nuorten hyvinvointia mahdollistamalla heille mieluisa ja maksuton harrastusmahdollisuus opiskelupäivän yhteydessä. Toisena tavoitteena on lisätä 7–19-vuotiaiden lasten ja nuorten yhdenvertaista osallistumista taiteeseen ja kulttuuriin, vahvistaa lasten ja nuorten luovuutta ja tietopohjaa taiteista ja kulttuuriperinnöstä oppimista ja kouluviihtyvyyttä tukien.

Pilottihankkeilla selvitetään, miten Harrastamisen Suomen malli toimisi parhaiten lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Harrastuksia voidaan järjestää viikoittain tai harrastuskokeiluina, ja niiden tulee perustua nuorten omiin toiveisiin.

Hakijoina voivat olla toisen asteen koulutuksen järjestäjät (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset) sekä lasten ja nuorten harrastamista edistävät toimijat.

- On erinomaista, että Harrastamisen Suomen malli saadaan testaukseen lukiolaisille ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. Tavoitteena on kehittää nuoria kuunnellen heidän opiskelupäiväänsä ja vapaa-ajan rytmiinsä sopivia toteutustapoja. Samalla nuoret pääsevät harrastamaan heidän toiveharrastuksiaan. Nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden eteen voidaan tehdä vielä paljon enemmän liikunnan, taiteen, kulttuurin ja esimerkiksi luontoon liittyvien harrastusten avulla, toteaa liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist

Toisen tavoitteen osalta tarkoituksena on käynnistää useita valtakunnallisia hankkeita, joissa järjestetään taide- ja kulttuuriesityksiä sekä -vierailuja lapsille ja nuorille. Hankkeissa voidaan joko kehittää ja testata uusia toimintamalleja tai laajentaa jo olemassa olevia, hyviksi todettuja käytäntöjä. Keskeistä on yhteistyö koulujen, lukioiden tai ammatillisten oppilaitosten kanssa. Hakijoina voivat olla taide- ja kulttuurialan yhteisöt ja säätiöt.

- Nuoret kaipaavat yhteistä tekemistä ja siksi on tärkeää, että pystymme tukemaan heidän taiteen ja kulttuurin harrastusmahdollisuuksia nyt myös toisella asteella. Taiteen ja kulttuurin kautta nuoret pääsevät tekemään asioita yhdessä ja yhteisöllisyys vahvistuvat, he pystyvät ilmaisemaan itseään ja ymmärrys ympäröivästä maailmasta kehittyy. Harrastaminen tukee myös opiskelua ja laajemmin nuorten hyvinvointia, painottaa tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie.

- Kannatan koulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten tiiviimpää yhteistyötä taide- ja kulttuurialan kanssa. Sen myötä lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan uusiin oppimisympäristöihin, löytämään taiteen ja kulttuurin yhteyksiä muihin oppiaineisiin sekä saamaan inspiraatiota omaan ajatteluunsa ja luovuuteensa, sanoo opetusministeri Anders Adlercreutz.

Taustaa ja lisätietoja

Haku on osa Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) valtakunnallisen teeman ”Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen ja hyvinvoinnin edistäminen kohti yhdenvertaisuutta” ja Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman toteutusta.

Hankkeet voivat kestää 1–3 vuotta. Hakuaika päättyy 6.6.2025. Hakeminen tapahtuu EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien verkkopalvelussa rakennerahastot.fiLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM, p. 0295 330 069 

Lisätietoa hankehausta: rahoitusasiantuntija Antti Hieta, Hämeen ELY-keskus, p. 0295 025 116, antti.hieta(at)ely-keskus.fi 

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatioLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä järjestää hakuaikana hanketta suunnitteleville hakutyöpajoja ja neuvontaa: hankepäällikkö Elina Weckström, p. 050 306 5588, elina.weckstrom(at)sos-lapsikyla.fi