Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kaksi miljoonaa euroa haettavissa avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.9.2022 12.38
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 30.9. avannut valtionavustushaun avoimen varhaiskasvatuksen kehittämiseen vuodelle 2023.

Avoimella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan toimintaa, jota järjestetään mm. päiväkodeissa, leikki- ja asukaspuistoissa ja kerhoissa etenkin niille lapsille, jotka eivät osallistu osa- tai kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat avoimen varhaiskasvatustoiminnan toteuttamista, mutta paikallisella tasolla käytännön toiminnassa on suurta vaihtelevuutta. 

Avustuksen tavoitteena on kehittää avoimen varhaiskasvatuksen toimintakäytäntöjä sekä toiminnan tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta ensisijaisesti niissä kunnissa, joissa toimintaa ei vielä ole tai toiminta on hyvin pienimuotoista. 

- Oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen kuuluu jokaiselle lapselle. Avoin varhaiskasvatus on tärkeä keino tukea kotihoidossa olevia lapsia ja heidän perheitään. Sen avulla varmistamme, että jokaisella lapsella on mahdollisuus esimerkiksi leikkiin, liikuntaan, taiteeseen, käden taitojen harjoittamiseen ja turvalliseen yhdessäoloon, opetusministeri Li Andersson toteaa.

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää kunnassa toimivan koordinaattorin palkkaamiseen. Palkattavan koordinaattorin tehtäviin kuuluu selvittää avoimen varhaiskasvatustoiminnan järjestämisen paikallisia tarpeita sekä avoimen varhaiskasvatustoiminnan paikallisen kehittämissuunnitelman laatiminen.

Avustusta on haettavissa yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä, jotka järjestävät varhaiskasvatusta. 

Hakuaika päättyy 7.11.2022. Päätökset pyritään tekemään marras-joulukuussa 2022.

Hakuilmoitus

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Tarja Kahiluoto, 0295 330386
  • Projektisihteeri Aili Tervonen, 0295 330216
Koulutus Li Andersson Marinin hallitus Varhaiskasvatus
 
Sivun alkuun