Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Koulumatkatuen myöntämiseen joustoa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.11.2020 13.31
Tiedote

Koulumatkatukilakia esitetään muutettavaksi väliaikaisesti. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jolla joustavoitetaan koulumatkatuen myöntämisedellytyksiä. Koulumatkatukeen oikeutetulta opiskelijalta edellytettäisiin vähintään kahdeksan koulumatkatukeen oikeuttavaa edestakaista matkaa kalenterikuukaudessa, jos opiskelijan päivittäisten koulumatkojen määrä on vähentynyt covid-19-epidemiaan liittyvien opetusjärjestelyjen muutoksien vuoksi. Hallitus antoi esityksensä koulumatkatukilain muuttamisesta 26. marraskuuta.

Koulumatkatuen myöntämisehtoja on tarve joustavoittaa, jos poikkeukselliset opetusjärjestelyt yleistyvät ja etäopetusjärjestelyjen vuoksi koulumatkatuen piirissä olevien opiskelijoiden tarve kulkea säännöllisesti kodin ja oppilaitoksen välillä vähenee, mutta koulumatkoista kuitenkin aiheutuu kustannuksia.

Ehdotetulla säännöksellä joustavoitettaisiin koulumatkatuen myöntämistä ja tuen maksamisen jatkamista tilanteessa, jossa opiskelijalla ei välttämättä ole riittävästi koulumatkatukeen oikeuttavia koulumatkoja viikon tai kalenterikuukauden aikana koronavirusepidemiasta johtuvien poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vuoksi. Ehdotetun säännöksen perusteella ei olisi rajoituksia sille, miten tukeen oikeuttavat matkat sijoittuisivat kalenterikuukauden aikana. Opiskelijalle voitaisiin siten myöntää koulumatkatukea nykyistä joustavammin esimerkiksi, jos opetusta järjestettäisiin oppilaitoksen tiloissa vuoroviikoin tai esimerkiksi kahtena päivänä viikossa.

Koulumatkatuen myöntämisen edellytykset säilyisivät muilta osin nykytilaa vastaavina. Siten koulumatkatuen myöntämisen edellytyksenä on edelleen pitkä koulumatka ja soveltuva matkustustapa, joita määriteltäessä otetaan huomioon matkasta kuukausittain aiheutuvat säännölliset kustannukset, opiskelijan mahdollisuus käyttää julkista liikennettä sekä opiskelun yhtäjaksoisuus.

Lisäksi opiskelijan yhdensuuntaisen koulumatkan pituuden tulee edelleen olla vähintään 10 kilometriä, ja kuukausittaisten koulumatkasta aiheutuvien kustannusten tulee ylittää 54 euroa. Opiskelijan tulee käyttää joukkoliikennettä tai koulutuksen järjestäjän järjestämää koulukuljetusta taikka säädettyjen edellytysten täyttyessä muuta soveltuvaa omaa matkustustapaa.

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian ja olla voimassa lukuvuoden 2020–2021 loppuun eli 31.7.2021 asti.

Lisätietoja

Hallitusneuvos Antti Randell, p. 0295 330 173
Neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen, p. 0295 330 110

Aiheeseen liittyvää

Koulumatkatuki (Kela)

 
Sivun alkuun