Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lajiliittojen ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen korona-avustuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.6.2022 12.06
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on myöntänyt erityisavustusta lajiliittojen 37 hankkeelle yhteensä 1 818 900 euroa. Avustus on tarkoitettu valtakunnallisten lajiliittojen ohjaaja-valmentajakoulutuksen uudistamiseen ja tehostamiseen koronapandemian haitallisten seurausten korjaamiseksi lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnassa.

Koronaviruksen leviämistä ehkäisevien rajoitusten johdosta liikuntaa edistävien valtakunnallisten lajiliittojen ja urheiluseurojen toiminta ja sen kehittäminen on ollut haasteellista jo usean vuoden ajan. Harjoitus-, kilpailu- ja yleisötapahtumien järjestäminen on ollut keskeytyksissä tai rajattua.

Liikunta- ja urheiluseurojen toiminta ja toimintaan osallistuvien määrä on vähentynyt oleellisesti. Erityisesti toiminnan järjestämisen ja siihen osallistumisen rajoitukset ovat tutkitusti vaikeuttaneet lapsille ja nuorille järjestettyä seuratoimintaa.

- Koronarajoitusten päätyttyä lasten ja nuorten motivaatio palata harrastustoimintaan liittyy keskeisesti ohjaajien ja valmentajien toiminnan koettuun tasoon ja osaamiseen. Ohjaajien ja valmentajien toiminnan laatu ja pätevyys tehtävässään ovat keskeisimmät tekijät sille, miten suuri vetovoima sekä pysyvyys liikuntaharrastukseen syntyy, sanoo ministeri Petri Honkonen.

- Erityisavustuksella halutaan tukea ja tehostaa lajiliittojen mahdollisuuksia lisätä urheiluseuraohjaajien ja -valmentajien osaamista, Honkonen jatkaa.

Avustetuista hankkeista 15 kohdistui lajin ohjaaja-valmentajakoulutusjärjestelmän kokonaisuudistuksiin, 20 kehitystoimenpiteisiin erityisesti lasten ja nuorten ohjaajien koulutuksessa, ja neljä muihin uudistuksiin koulutusjärjestelmässä.

Lisätietoja: ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 0295 330 103

 
Sivun alkuun