Lapsille sopivat television tilausohjelmat ennakkotarkastuksen ulkopuolelle

Julkaisuajankohta 26.2.2009 11.41
Tyyppi:Tiedote -

Hallitus esittää, että tiettyjen kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta luovutaan. Esitys koskee televisiossa esitettyjä ja esitettäviä ohjelmia, jotka asetetaan yleisön saataville internetin kautta ns. tilausohjelmapalveluina tai levitetään yleisölle tallenteilla. Kyseessä ovat vain sellaiset ohjelmat, joita ei pidetä lapsille haitallisina eli jotka on lähetetty tai lähetetään televisiossa ennen iltayhdeksää.

Esitys liittyy käynnissä olevaan kuvaohjelmalain kokonaisuudistukseen. Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 26. helmikuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina. Lain on tarkoitus tulla voimaan heinäkuun alussa.

Luovuttaessa näiden kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta siirryttäisiin itsesääntelytyyppiseen menettelyyn, jossa kuvaohjelman levittäjä asettaa ohjelmalle ikärajasuosituksen. Ikärajasuositus olisi ilmoitettava Valtion elokuvatarkastamolle, joka voisi ottaa kuvaohjelman tarkastettavaksi, jos on syytä epäillä kuvaohjelman sisältävän lasten kehitykseen haitallisesti vaikuttavaa aineistoa.

Kuvaohjelmia voidaan nykyisin levittää useiden kanavien kautta, ja uudet teknologiat mahdollistavat niiden saatavuuden ajasta ja paikasta riippumatta. Alaikäisten suojelu haitalliselta sisällöltä on käynyt yhä haastavammaksi nykyisellä tarkastusjärjestelmällä. Tarkastuksen piirissä olevien internetin tilausohjelmien määrä on lisääntynyt niin nopeasti, että tarkastusten toteuttaminen lain edellyttämällä tavalla ilman merkittäviä resurssilisäyksiä on mahdotonta. Nykyinen ennakkotarkastusjärjestelmä ei suojaa tarkoituksenmukaisella tavalla lapsia.

Uudistuksessa menetettävien tarkastusmaksutulojen ja Valtion elokuvatarkastamolle koituvien kustannusten kattamiseksi kuvaohjelmien levittäjiltä perittäisiin vuosittainen kuvaohjelmalevityksen valvontamaksu. Maksu perittäisiin televisioyhtiöiltä ja muilta tilausohjelmapalvelujen tarjoajilta, jotka levittävät televisiossa esitettäviä ohjelmia internetissä tai tallenteina.

Kuvaohjelmalain kokonaisuudistuksessa harkitaan mediatoimijoiden itsesääntelyllisten keinojen vahvistamista ja vastuun lisäämistä, sekä otetaan huomioon lisääntyneen mediakasvatuksen tarpeet. Myös Valtion elokuvatarkastamon tehtäviä uudistetaan.

Lisätietoja:
- hallitusneuvos Tuula Lybeck, puh. 040 865 8535
- johtaja Jukka Liedes, puh. (09) 160 77481
- kulttuuriasianneuvos Kristina Hautala-Kajos, puh. (09) 160 77218