Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Liikuntaa edistäville järjestöille avustuksia yli 40 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2024 15.44
Tiedote

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist on myöntänyt yleisavustukset valtakunnallisille ja alueellisille liikuntaa edistäville järjestöille. Avustuksia sai 115 järjestöä yhteissumman ollessa 40 581 960 euroa.

– Liikunta on avain terveyteen ja yhteisöllisyyteen. Järjestöt pääsevät nyt jatkamaan liikunnallisen elämäntavan edistämistä ja lajiliitot myös tukemaan meidän huippu-urheilijoitamme heidän valmistautuessa tämän vuoden tärkeimpiin kilpailuihin. Yhdessä edistämme aktiivista elämäntapaa ja vahvistamme suomalaista urheilukulttuuria, ministeri Bergqvist sanoo.

Hallitusohjelman mukaisista valtionavustusleikkauksista kohdistui liikuntajärjestöjen avustuksiin 3 prosentin suuruiset säästöt, yhteensä 1,27 miljoonaa euroa.

Järjestöt on ryhmitelty valtakunnallisiin liikunnan palvelujärjestöihin, lajiliittoihin, muihin valtakunnallisiin liikuntaa edistäviin järjestöihin sekä liikunnan aluejärjestöihin.

Liikunnan palvelujärjestöistä Suomen Olympiakomitealle myönnettiin 6,4 miljoonaa euroa ja Suomen Paralympiakomitealle 2,0 miljoonaa euroa.

Avustusta saaneita lajiliittoja oli 73. Niitä avustettiin yhteensä 22,9 miljoonalla eurolla. Suomen Palloliitolle jaettiin suurin avustus, yli kaksi miljoonaa euroa. Yli miljoonan euron avustukset saivat Suomen Hiihtoliitto & Ski Sport, Suomen Jääkiekkoliitto, Suomen Salibandyliitto, Suomen Urheiluliitto ja Suomen Voimisteluliitto.

Muiden liikuntaa edistävien järjestöjen osuus avustuksista oli 5,5 miljoonaa euroa. Avustusta sai 25 järjestöä. Kolme suurinta avustusten saajaa olivat Suomen Työväen Urheiluliitto TUL, Finlands Svenska Idrott ja Suomen Latu.

15 liikunnan aluejärjestöä sai yleisavustuksina yhteensä 3,9 miljoonaa euroa.

Myönnetyt avustukset ja lisätietoja liikuntaa edistävien järjestöjen avustuksesta

Lisätietoja:

Lajiliittojen ja liikunnan palvelujärjestöjen avustukset:
Ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 0295 330 103

Muiden liikuntaa edistävien järjestöjen avustukset:
Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, p. 0295 330 054

Liikunnan aluejärjestöjen avustukset:
Ylitarkastaja Sari Virta, p. 0295 330 377

 
Sivun alkuun