Ministeri Hanna Kosonen: Harrastamisen kulttuuri on meidän kaikkien asia

Suomi on monella tapaa maailman tasa-arvoisimpia maita. Tämä ei saa kuitenkaan laiskistaa meitä omahyväisyyteen. Suomalaisen urheilun kentällä on havaittu merkittävä määrä häirintää, kiusaamista ja hyväksikäyttöä. Tällaiselle toiminnalle on oltava ehdoton nollatoleranssi. Jokainen tapaus on liikaa. Meidän tulee vanhempina, valmentajina, huoltajina ja luotettavina aikuisina varmistaa jokaisen lapsen ja nuoren harrastamisen turvallisuus.

Viime viikkoina aihe on noussut julkisuuteen taitoluistelun lajikulttuuriin ja seksuaaliseen häirintään liittyvän uutisoinnin kautta. Häirintä ja kiusaaminen urheilumaailmassa ei ole mikään yksittäiseen lajiin tai seuraan liittyvä ilmiö, vaan laaja-alainen, rakenteellinen ongelma: tuoreen tutkimuksen mukaan joka kolmas nuori kertoo kokeneensa kiusaamista, häirintää tai epäasiallista kohtelua harrastuksissaan. Erityisen huono tilanne on vähemmistöryhmissä. Yli puolet kehitysvammaisista kertoo kokeneensa kiusaamista tai häirintää harrastuksissaan (Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2018).

Liikuntaharrastukset ovat koulun ja internetin jälkeen kolmanneksi yleisin paikka joutua kiusatuksi (LIITU-tutkimus, Laine ym. 2016). Tämä on erityisen huolestuttava havainto siinä mielessä, että liikuntaharrastuksissa oleminen on vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. Koulumaailmasta ei tiputtauduta noin vain pois, mutta harrastuksiin ei voi aktiivinenkaan vanhempi lastaan pakottaa.

Lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtunut kiusaaminen häirintä ja hyväksikäyttö rikkovat lapsen perusluottamuksen tunteen. Tällä voi olla laaja-alaisia vaikutuksia. Tällaiset kokemukset voivat vaikuttaa suhteeseen muihin ihmisiin koko loppuelämän ajan – ja suhteeseen liikuntaan.

Häirintää, kiusaamista ja hyväksikäyttöä liikunnassa ja muussa harrastustoiminnassa voidaan kuitenkin vähentää ja ennaltaehkäistä. Olemme nostaneet lasten ja nuorten suojelemisen liikunnassa yhdeksi liikuntapuolen pääteemoista Suomen EU-puheenjohtajakaudella. Pyrimme muodostamaan EU-maiden välille yhteistä näkemystä aiheesta, asiaa käsiteltiin muun muassa tällä viikolla Espoossa järjestetyssä EU:n urheilukonferenssissa.

Asian eteen on tehty paljon työtä Suomessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä järjestöjä tarkastelemaan omia kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäiseviä toimia osana valtionapukelpoisuuden hakemista. Nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntajärjestöt eivät voi saada avustuksia ilman voimassaolevaa yhdenvertaisuussuunnitelmaa.

Ministeriön tekemän kyselyn perusteella suurimmalla osalla liikunnan lajiliitoista on myös toimintaohje häirintätilanteisiin puuttumisen varalle. Toimintaohjeet ja suunnitelmat ovat kuitenkin hyödyllisiä vain silloin, jos ne ovat järjestön aktiivisten toimijoiden tiedossa ja niitä noudatetaan.

Myös lainsäädäntö tarjoaa järjestöille mahdollisuuksia ennaltaehkäistä väärien ihmisten pääsyä valmennus- ja ohjaustehtäviin. Lasten ja nuorten kanssa toimivilta aikuisilta voidaan pyytää rikosrekisteriote etukäteisvalvontaa varten. Valitettavasti vain harva järjestö tarttuu tähän mahdollisuuteen uusia vapaaehtoisia rekrytoidessaan. Mielestäni olisi hyvä pohtia keinoja rikostaustojen tarkistamisen lisäämiseksi. Esimerkiksi rekisteriotteen 12 euron käsittelymaksun pienentäminen tai poistaminen voisi vauhdittaa taustojen tarkastamista.

Me vanhemmat ja luotettavat aikuiset voimme auttaa lapsia ja nuoria pysymään turvassa ja asettamaan rajoja epäsopivalle ja uhkaavalle käytökselle. Lapsi tai nuori ei tiedä mitenkään automaattisesti sitä, mikä on oikein ja mikä väärin – ymmärrys voi hyvinkin jopa vinoutua isompien kavereiden jutuista tai netistä poimituista ”tiedoista”. Kehotunnekasvatuksen ja turvataitojen merkitys on kasvanut varhaiskasvatuksessa. 

Me vanhemmat voimme myös toimia sen eteen, että lapsi ja nuori uskaltaa kääntyä vanhempiensa puoleen huoliensa ja kysymyksiensä kanssa. Avoimuus lapsen kysymyksille vaikeista ja vähän kiusallisistakin aiheista suojelee lapsia häirinnältä ja hyväksikäytöltä. Monet järjestöt, kuten Väestöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset tarjoavat välineitä turvataitojen käsittelemiseksi myös pienten lasten kanssa. Onneksi meitä aikuisia ei jätetä tässäkään asiassa yksin, vaan voimme hakea oppia ja ohjeita asiaan vihkiytyneiltä osaajilta.

Suurimmassa osassa järjestöjä ja seuroja tehdään asiat oikein, eli sääntöjen ja ohjeistusten mukaan. Se ei välttämättä aina tarkoita sitä, että töitä häirinnän, kiusaamisen ja hyväksikäytön torjumiseksi tehtäisiin kaikkialla riittävästi.

Yhdessä tekemisen kulttuurin ja lajikulttuurin teemme me: vanhemmat, valmentajat, huoltajat, fanit ja muu yleisö. Positiivinen muutos kulttuurissa vaatii ennen kaikkea esimerkillä johtamista ja tekoja, ei muiden virheiden alleviivaamista.