Opetusministeri Anders Adlercreutzin puhe Kirkolliskokouksessa Turussa, 6.5.

Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat, bästa ärkebiskop, bästa kyrkomötesombud! Opetus- ja kulttuuriministeriön puolesta toivotan teidät tervetulleiksi yhteiseen iltapäiväkahvitilaisuuteen.

Det är en glädje att få fortsätta den dialog som vi förde med biskoparna och kyrkostyrelsens representanter i april på Ständerhuset. Jag vill också varmt tacka för inbjudan att igen få besöka kyrkomötet. 

Kiitän myös lämpimästi kutsusta saapua taas keskuuteenne tänne Linnasmäen opistolle.  

Kuluva vuosi on historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna poikkeuksellisen merkityksellinen sekä suomalaiselle yhteiskunnalle että evankelis-luterilaiselle kirkolle. 

Elämme sivistyksen, kulttuurin ja julkisen hallinnon 750-vuotisjuhlavuotta – pitkää historiallista kaarta, jonka alku palautuu keskiaikaan ja erityisesti tänne Turkuun. Tämän kehityksen myötä maamme yhteiskunnalliset rakenteet, oikeusjärjestys ja sivistysperusta ovat vähitellen muotoutuneet.

I den här utvecklingen har den evangelisk-lutherska kyrkan haft en betydande och mångsidig roll. Kyrkan har främjat läskunnighet, varit en vägvisare inom fostran och utbildning, byggt gemenskap och värnat kulturarvet. Samtidigt har kyrkan varit en del av det offentliga rum där samtal om värderingar, ansvar och det gemensamma bästa har förts. Den här långa traditionen tolkas och förverkligas också under jubileumsåret – inte bara genom att minnas, utan också genom att bygga för framtiden. 

Juhlavuoden aikana kirkko toteuttaa monin tavoin tehtäväänsä kohdata ihmisiä ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta opetuksen, nuorisoasioiden ja kulttuurin teemat ovat tässä kokonaisuudessa erityisen merkityksellisiä. Juhlavuosi näkyy tavassa, jolla kohdataan nuoria tässä ajassa. Kansalliset dialogit, lukemiseen ja kerrontaan liittyvät avaukset rippikouluissa sekä taidekasvatuksen uudet muodot kirkkotiloissa jakavat yhteisen tavoitteen: vahvistaa nuorten osallisuutta ja tavoittaa myös ne nuoret, joiden ääni jää usein kuulumattomiin. 
Ne muistuttavat siitä, että sivistys ja kulttuuri eivät ole valmiita rakenteita, vaan syntyvät kohtaamisesta, kuuntelemisesta ja yhteisestä kokemuksesta.

Bästa åhörare,

Kyrkans förmåga att möta sin tids utmaningar har också förutsatt tydliga och starka beslutsstrukturer. I det här avseendet har kyrkomötet haft en central betydelse för kyrkans självstyre. Kyrkomötets tillkomst och dess senare ställning som kyrkans högsta beslutande organ hänger nära samman med den kyrkolag från 1869 som bereddes under ledning av Borgå biskop Frans Ludvig Schauman. 

Tämä, tänään jo yli 150 vuotta vanha kirkkolaki merkitsi aikanaan ratkaisevaa askelta kirkon itsehallinnon vahvistamisessa. Se erotti kirkollisen norminannon aiempaa selkeämmin valtion hallinnosta ja loi perustan sille, että kirkko saattoi omien toimielintensä kautta päättää sisäisistä asioistaan. Schaumanin kirkkolaki heijasteli laajempaa kehitystä kohti oikeusvaltiota, osallistavaa hallintoa ja institutionaalista vastuunkantoa.

Kirkolliskokouksen 150-vuotinen historia kertoo kirkon kyvystä käyttää tätä itsehallintoa vastuullisesti ja uudistua ajassa. Kirkolliskokous on ollut – ja on edelleen – areena, jossa käydään perusteellista ja moniäänistä keskustelua kirkon tehtävästä, identiteetistä ja suhteesta ympäröivään yhteiskuntaan. Samalla se kuvastaa suomalaisen yhteiskunnan keskeisiä periaatteita: demokraattista päätöksentekoa, keskustelun merkitystä ja yhteisvastuuta.

Tämä vastuu ja itsehallinto toteutuvat aina osana laajempaa yhteiskunnallista ja taloudellista kokonaisuutta, jossa kirkon perustuslaissa turvattu itsehallinnollinen asema muodostaa tarkastelulle lähtökohdan. Tätä lähtökohtaa vasten hallitus linjasi kevään kehysriihen päätöksissä kirkon valtion rahoitukseen vuosina 2028–2030 kohdistettaviin vähennyksiin liittyen, että kirkon valtion rahoituksen riittävyyttä tullaan arvioimaan perustuslaillisesta näkökulmasta. Tämä arviointi on tarkoitus sisällyttää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteilla olevaan selvitykseen kirkon valtion rahoituksen suhteesta sillä katettaviin kustannuksiin ja toteuttaa syksyn budjettiriiheen mennessä.

Bästa åhörare,

Relationen mellan staten och den evangelisk-lutherska kyrkan har förändrats över tid, men dialogen och samarbetet har bestått. Ur undervisnings- och kulturministeriets perspektiv är kyrkan fortsatt en viktig aktör inom bildning, kultur och välfärd – såväl när det gäller fostran, bevarandet av kulturarvet som stöd för psykisk och andlig krisberedskap. Dessa uppgifter är aktuella också i vår tid, där osäkerhet, polarisering och frågor om mening berör många. 

Haluan ministerinä kiittää kirkkoa sen pitkäjänteisestä työstä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi sekä siitä rakentavasta ja kunnioittavasta vuoropuhelusta, jota kirkon ja valtion välillä käydään.

Hyvät ystävät, 

Vielä yhden asian haluan tänään nostaa esiin. Muutos on aina vaikeaa. Mutta joskus se on silti välttämätöntä. On asioita, jotka ovat pysyviä, joita emme voi – emmekä edes pidä yrittää – muuttaa. Mutta on myös paljon sellaista, mitä me ihmiset olemme vuosien varrella luoneet ja jonka on elettävä ajassa. 

Yksi näistä on koulujen uskonnonopetus, joka ei mielestäni tällä hetkellä toimi niin kuin sen pitäisi.

Peruskoulun tehtävänä on muun muassa tarjota kaikille yhdenvertaista opetusta sekä antaa oppilaille valmiuksia kohdata koulun ulkopuolinen maailma. Tärkeä osa tätä on kyky ymmärtää uskonnon merkitystä ja tuntea se kulttuurinen konteksti, jossa elämme. 

Kyky pohtia ja ymmärtää on edellytys sille, että voimme kohdata muita ihmisiä ja muita kulttuureja.

Tällä hetkellä Suomen peruskoulussa on 15 uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiainetta. Kuitenkin vain kolmessa niistä voi suorittaa ylioppilaskokeen. Meillä on myös käytännössä kunnollinen käsitys vain muutamien näiden 15 oppiaineen opetussisällöistä – tilanne ei ole hyväksyttävä.

Olen puhunut kaikille yhteisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineen puolesta – en siksi, että meidän oman uskonnon tuntemusta pitäisi vähentää, vaan päinvastoin. Kristillinen kulttuuriperintö on keskeinen osa kulttuuriamme, historiaamme ja nykyistä Suomea. Silti liian moni käy peruskoulun läpi saamatta siitä riittävää opetusta. Tähän haluan muutoksen.

Vart vi når med våra planer med att skapa ett nytt gemensamt religions- och livsåskådningsämne vet vi inte ännu. Men jag har försökt vara tydlig med vad målet ska vara. Och jag är tacksam över det stora stöd jag mött bland lärare, elever och bland kyrkans företrädare. Jag vet att frågan inte är svart-vit och att vi behöver hantera våra minoritetsreligioner med den största respekt. Men tillsammans är jag övertygad om att vi kommer att nå målet.

Arvoisat kirkolliskokousedustajat,

Toivotan teille viisautta ja rohkeutta tärkeässä työssänne. Opetus- ja kulttuuriministeriö jatkaa mielellään tätä perinteikästä vuoropuhelua ja yhteistyötä kanssanne myös tulevaisuudessa.

Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä näyttää joskus siltä, että vastakkainasettelu palkitaan, toivoisin kuitenkin, että oma tavaramerkkini olisi yhteistyö ja vuoropuhelu. Ne eivät yleensä tuo paljon leijonia, kun toimittajat arvioivat väittelyitä, mutta uskon kuitenkin että juuri sitä yhteiskuntamme tarvitsee.

Teillä kirkon johtajina on samanlainen rooli: tuotatte yhteen ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista, ja kirkkoon mahtuvat kaikki mielipiteet. Se ei varmasti ole aina helppoa, mutta se on silti oikein.

Jag önskar er en givande kyrkomötesvecka, en fortsatt fin vår och redan på förhand en trevlig morsdagshelg.

Toivotan teille antoisaa kirkolliskokousviikkoa, hyvää kevään jatkoa ja jo etukäteen mukavaa äitienpäivän viikonloppua.

Kiitos.