Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Team Finland Knowledge -verkosto lisäämään suomalaisen osaamisen näkyvyyttä ja vauhdittamaan vientiä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 18.1.2018 14.04
Tiedote
Liisa Laakso Unifista kertoi odotuksistaan toimintansa aloittavalle Kansainvälisen toiminnan foorumille.

Opetus- ja kulttuuriministeriö perustaa Team Finland Knowledge -verkoston vahvistamaan Suomen koulutus- ja tutkimusyhteistyötä sekä koulutusvientiä. Verkosto tulee toimimaan Kiinassa, Singaporessa, Pohjois-Amerikassa, espanjankielisessä Etelä-Amerikassa, eteläisessä Afrikassa, Intiassa ja Venäjällä. Myöhemmin verkostoa laajennetaan Persianlahden alueelle. Verkostoon palkataan syksystä 2018 alkaen yhteensä seitsemän korkeakoulu- ja tiedeasiantuntijaa.

Tavoitteena on, että suomalaisten korkeakoulu- ja tutkimustoimijoiden kansainvälistä verkostoitumista edistämällä nostetaan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä parannetaan yritysyhteistyötä. Verkosto tekee Suomea tunnetuksi korkeatasoisena koulutus- ja tiedemaana sekä kansainvälisten innovatiivisten osaamiskeskittymien jäsenenä, mikä lisää Suomen painoarvoa kansainvälisissä innovaatio- ja yritystoimissa.
 
Verkoston tehtävänä on helpottaa korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yksittäisten tutkijoiden sekä muiden toimijoiden pääsyä uuteen tietoon ja mahdollistaa kontakteja. Lisäksi se tukee opiskelija-, tutkija- ja henkilöstöliikkuvuuden vahvistamista. Lisäksi verkosto lisää Suomen houkuttelevuutta osaajille sekä mahdollistaa yhteistyössä Opetushallituksen koulutusviennin kasvuohjelman kanssa osaamisen ja koulutusinnovaatioiden viennin kasvun.
 
– Tavoitteena on avoimempi, kansainvälisempi Suomi. Verkosto tukee ja vauhdittaa korkeakoulujen ja tieteen kansainvälistymistä ja tekee Suomea tunnetuksi koulutus-, tiede- ja innovaatiomaana. Verkoston tehtävinä on myös houkutella Suomeen osaajia ja rakentaa yhteyksiä koulutusviennille. Tästä uudesta avauksesta on sovittu yhdessä korkeakoulujen kanssa, odotukset ovat korkealla, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.
 
Maavalinnoissa on huomioitu muun muassa erilaiset alueprofiilit, suomalaisten korkeakoulujen tarpeet ja kumppanuudet, korkeakoulu- ja tiedepoliittiset linjaukset, globaalit megatrendit, kumppanimaan kiinnostus Suomea kohtaan sekä alueiden osaamis- ja koulutuskysyntä.
 
Korkeakoulu- ja tiedeasiantuntijat sijoittuvat Suomen edustustoihin. Asiantuntijoiden tehtävänä on esimerkiksi seurata paikallista korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa, edistää yhteistyömahdollisuuksia ja näkyvyyttä kohdemaassa sekä avustaa suomalaisia toimijoita yhteistyön lisäämisessä alueen toimijoiden kanssa.
 
Lähetettävät asiantuntijat sijoittuvat ensi vaiheessa Pekingiin, Singaporeen, Washingtoniin ja Buenos Airesiin. Syksystä 2019 asiantuntijaverkosto laajenee Pretoriaan, New Delhiin ja Moskovaan. Tulevaisuudessa verkostoa on tarkoitus laajentaa Persianlahden alueelle.
 
Opetus- ja kulttuuriministeriö perustaa verkoston yhdessä muiden ministeriöiden ja toimijoiden kanssa. Verkosto toimii läheisessä yhteistyössä Team Finland -verkoston kanssa. Verkoston toimintaan liitetään muut koulutus- ja tutkimussektorin suomalaiset julkiset ja kansalaisyhteiskunnan toimijat Suomen rajojen ulkopuolella.
 
– –
 
Team Finland Knowledge -verkoston perustaminen tukee hallituksen tavoitetta koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden lisäämisestä. Hallitus sopi verkoston perustamisesta puolivälitarkastelussaan. Verkoston perustaminen sisältyy Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjauksiin (2017).
 
Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjauksissa ja tutkimus- ja innovaationeuvoston visiossa sekä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visioissa on asetettu tavoitteeksi, että Suomi on vetovoimaisin ja osaavin innovaatio- ja kokeiluympäristö.
 
Lisätietoja:

Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Tiede team finland
 
Sivun alkuun