Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tieteeseen, taiteeseen ja liikuntaan esitetään lisätukea - yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden maskikustannuksia tuetaan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2020 16.35
Tiedote
Lisätalousarvio-teksti.

Hallitus neuvotteli perjantaina 23.10. vuoden 2020 seitsemännestä lisätalousarviosta. Lisärahoitusta ehdotetaan kohdennettavaksi koronaviruksesta aiheutuneisiin tarpeisiin.

Hallitus esittää uutta tukipakettia kulttuurialan tukemiseksi koronakriisissä. Taiteen ja kulttuurin alan tulonmenetysten korvaamiseen ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ehdotetaan 23 miljoonaa euroa. Taiteen edistämiskeskukselle ehdotetaan 7 miljoonaa euroa jaettavaksi apurahoina taiteen ja kulttuurin alan henkilöille ja toimijoille. Hallitus on aiemmilla päätöksillä tukenut kulttuuritoimijoita yhteensä 79,19 miljoonalla eurolla.

Rahapelitoiminnan tuottojen laskua kompensoidaan edunsaajille vuonna 2020 yhteensä 175,7 miljoonalla eurolla. Kompensaatiosta 34,2 miljoonaa euroa kohdistuu tieteeseen, 75,2 miljoonaa euroa taiteen edistämiseen, 48,8 miljoonaa euroa urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen sekä 17,6 miljoonaa euroa nuorisotyön edistämiseen.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on tyytyväinen kulttuurin, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön tukemisesta kriisin keskellä.

- Kulttuurin tukipaketti on jatkoa hallituksen aiemmille päätöksille, joilla alaa on pyritty tukemaan koronakriisin yli. Koronatilanteen pitkittyessä oli tarpeen esittää jatkotukea kulttuurin toimijoille, taiteilijoille ja tapahtumille. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin pitää tautitilanne hallinnassa ja tehdä töitä sen eteen, että tapahtumia voitaisiin järjestää turvallisesti, tapahtuma- ja kulttuurialan ammattilaiset voisivat tehdä työtään ja me muut ihmiset voisimme virkistyä erilaisen elämysten äärellä, sanoo ministeri Saarikko.

Osana kunnille osoitettavaa 400 miljoonan euron valtionosuuskorotusta tuetaan lisätalousarviosta 3,6 miljoonalla eurolla yläkoululaisten (13-15-vuotiaat) maskikustannuksia ja toisen asteen koulutuksessa 0,7 miljoonalla eurolla.

- Monista kunnista on esitetty huolia maskien korvaamisesta koululaisille ja opiskelijoille. Nyt tästä on selkeä linjaus. Kuntien laajempi tukipaketti on erittäin tärkeä aikana jolloin oppimisen tuen sekä oppilas- ja opiskelijahuollon tarve on lisääntynyt huomattavasti, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Vuoden 2020 seitsemäs lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle torstaina 29.10.

Lisätietoja:
-Tiede, taide, liikunta ja nuorisoasiat: erityisavustaja Eeva Kärkkäinen, puh. 040 149 2201
-Koululaisten ja opiskelijoiden maskikustannukset; erityisavustaja Henri Purje, puh. 0295 330 017

Ammatillinen koulutus Annika Saarikko Koulutus Kulttuuri Li Andersson Liikunta Nuoriso Tiede
 
Sivun alkuun