Uuden Liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjan valmistelu käynnistynyt – Vastaa kyselyyn
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden valtionavustukset jaetaan vuodesta 2024 lähtien Suomen Akatemian Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmasta. Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelman teemat määritellään kulloinkin voimassa olevan ministeriön liikunnan tiedolla johtamisen suunta-asiakirjan mukaan. Nykyinen Liikunnan tiedolla johtamisen suunta-asiakirja 2020–2024 on voimassa vuoteen 2024 asti, ja se toimii ensimmäisen tutkimusmäärärahahaun pohjana.
Uuden liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjan valmistelu on käynnistynyt opetus- ja kulttuuriministeriössä tammikuussa 2024. Suunta-asiakirjan valmistelussa tullaan kuulemaan liikunta-alan tutkijoita ja tutkimusyhteisöjä.
Toukokuun 6. päivä järjestetään Helsingissä tutkijatapaaminen, jossa kuullaan tutkijoiden näkemyksiä suunta-asiakirjaa varten. Tilaisuudesta kerrotaan lisätietoa myöhemmin. Suunta-asiakirjan on tarkoitus valmistua kesäkuussa 2024.
Uuden suunta-asiakirjan valmistelun tueksi opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa ensin kyselyn, jolla kartoitetaan tutkijoiden ja tutkimusyhteisöjen näkemyksiä suunta-asiakirjasta. Kyselyyn on mahdollista vastata 1.−18.3.2024. Kyselyyn vastaamiseen kuluu arviolta 10 minuuttia.
Kyselyyn pääset vastaamaan täällä:
Liikunnan tiedolla johtamisen suunta-asiakirja 2020–2024
Lisätietoja: erityisasiantuntija Samuli Rasila, [email protected], p. 0295 330 057